Passportin käyttö hiipuu

Microsoftin taannoiset suunnitelmat Passport-tunnistusjärjestelmän levittämisestä ovat kääntyneet supistamiseksi. Yhtiö odotti aikoinaan paljon järjestelmältä, mutta nyt se on käytössä lähinnä vain yhtiön omilla sivuilla.

Microsoft sai aikoinaan kaksi tärkeää portaalia liittymään Passport-järjestelmään. Niistä toinen, Monster.com, luopui järjestelmän käytöstä viime viikolla ja käyttö eBayssäkin on hyvin pientä. Käytännössä Passport-järjestelmä on käytössä yhtiön omien sivujen lisäksi vain muutamilla pienillä sivustoilla.

Vuonna 1999 Microsoft visioi käyttäjien himoitsevan sitä, että he pääsevät yhdellä käyttäjätunnuksella tuhansille sivuille. Porkkanana portaalien ylläpitäjille oli Microsoftin palvelujen miljoonat asiakkaat.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Portaalien ylläpitäjät eivät hyväksyneet ajatusta, että Microsoft kontrolloi niiden sivuja. Viranomaisetkin asettivat rajoituksia. Lopullisen valinnan tekivät asiakkaat, joita ei juurikaan kiinnosta, miten he loggautuvat sisään verkko-ostoksille.

Sunin johtama Liberty Alliance on kilpaillut menetyksellisesti Passportin kanssa. Asiantuntijat odottavat, että Microsoft liittyy lähitulevaisuudessa Liberty-järjestelmään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Finnair lisää lentoja Lappiin ensi talvena – ”Vetovoima on kasvussa”

    8. 8

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    9. 9

      Nousukäyrälle jatkoa: Suomen vienti kasvoi helmikuussa 6 %

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    3. 3

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    4. 4

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää