Oracle patisteleekuntia parantamaansähköisiä palveluja

Amerikkalaisen ohjelmistojätin mielestä Euroopan kilpailukykymurenee ilmanlisäinvestointeja tietotekniikkaan

Euroopan menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää nykyistä toimivampia julkisia palveluja. Kustannustehokkain tapa parantaa palveluja on uuden tietotekniikan käyttöönotto, sanoo ohjelmistoyhtiö Oraclen Euroopan-toiminnoista vastaava varatoimitusjohtaja Sergio Giacoletto.

Suomessa vierailleen Giacoletton mielestä investoinnit tietotekniikan uusiin sovelluksiin maksavat itsensä nopeasti takaisin kustannussäästöinä. Myös yritysten toiminta tehostuu, kun byrokratiaan tuhraantuva aika vähenee.

– Avainasemassa ovat paikallishallinnot, sillä niiden tarjoamat palvelut ovat kaikkein lähimpänä kansalaisia ja yrityksiä.

Terveyspalveluissaeniten tehostettavaa

Giacoletton mukaan hyviä esimerkkejä yrityksiä hyödyttävistä sähköisistä palveluista ovat julkiset hankinnat ja asiointi verottajan kanssa. Suurimmat mahdollisuudet uusi tekniikka tarjoaa kuitenkin terveyspalvelujen tehostamiseen, Giacoletto arvioi.

– Hallinnon lisäksi uusilla sovelluksilla voidaan parantaa myös terveydenhoidon laatua esimerkiksi asiakkaille tarjottavien internet-portaalien tai puhelinpalvelujen avulla. Terveys- ja hyvinvointipalveluihin kehitettävät sähköiset palvelut ovat myös potentiaalinen vientituote eurooppalaisille tietotekniikka-alan yrityksille, Giacoletto muistuttaa.

Giacoletton mukaan Pohjoismaat ovat olleet edelläkävijöitä uuden tekniikan omaksumisessa Euroopassa. Maanosan takapajuloita hän ei halua listata, mutta hänen mielestään myönteisiä esimerkkejä löytyy jo kaikista EU-maista.

Esimerkiksi Giacoletton synnyinmaassa Italiassa monet kaupungit ovat viime vuosina kehittäneet vauhdilla sähköisiä palvelujaan.

– Tottakai Euroopassa on myös vastustusta parantaa julkisen hallinnon sähköisiä palveluja. Myös poliittiset vallanvaihdokset ja niitä seuraavat muutokset virkamieskunnassa hidastavat kehitystä, Giacoletto sanoo.

Monissa maissa julkisten palvelujen tehostamisen pelätään lisäävän työttömyyttä. Giacoletto huomauttaa, että vastaavasti sähköisten sovellusten käyttöönotto luo uusia työpaikkoja.

Esimerkiksi kunnat tarvitsevat tulevaisuudessa nykyistä enemmän it-alan konsulttiapua.

Eurooppa jää jälkeeninvestoinneissa

Giacoletto myöntää, että sähköisten palvelujen kasvu valtionhallinnossa ja kunnissa on merkittävä asia Oraclen kaltaisille ohjelmistoyhtiöille. Oraclen Euroopan-liikevaihdosta 30 prosenttia tulee julkisen sektorin asiakkailta.

– Vaikka olemmekin amerikkalainen it-alan yhtiö, olemme aidosti huolissamme Euroopan kilpailukyvyn säilymisestä. Tällä hetkellä maanosassa ei investoida riittävästi informaatioteknologiaan. Esimerkiksi USA investoi siihen 4,4 prosenttia kansantuotteestaan. Ranskassa vastaava luku on vajaat kaksi prosenttia, Giacoletto valittelee.

Giacoletto muistuttaa myös, että Eurooppa käyttää huomattavasti USA:ta vähemmän voimavaroja tutkimus- ja kehitystoimintaan.

– Mikäli EU aikoo saavuttaa Lissabonissa asetetut tavoitteet kilpailukyvyn parantamisesta, t&k-panostuksia on lisättävä merkittävästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    4. 4

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    5. 5

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    6. 6

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    9. 9

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    10. 10

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää