Paras johtaja on brändinsä näköinen

Julkaistu:

Nokian Jorma Ollila ja Marimekon Kirsti Paakkanen saavat kiitosta persoonastaan

Hyvä markkinointi-ihminen ei pelkästään johda brändiään, hän on yhtä brändinsä kanssa.

Ainakin markkinointiammattilaiset nostavat parhaan brändijohtajan listan kärkeen Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan ja Marimekon omistajan ja toimitusjohtajan Kirsti Paakkasen ja perustelevat valintoja melkein samoin sanoin: brändi personoituu häneen.

– Vaikkei hän vastaa markkinoinnista, hän on ottanut sellaista roolia, ja se henkilöityy häneen, sanoo yksi vastaaja Ollilasta.

– Johtaa omalla olemuksellaan, toteaa toinen.

Ollila saa markkinointiammattilaisilta kiitosta johdonmukaisuudesta, visionäärisyydestä, selkeydestä ja kokonaisuuden hallinnasta. Moni kiitti sitä, ettei Nokian brändinrakennus pompi osavuositulosten tahtiin.

Nokian johdosta parhaiden brändijohtajien listalle kipuaa myös nykyisin multimediayksikköä johtava Anssi Vanjoki, joka kevääseen asti vastasi matkapuhelimista.

Moni vastaaja nimesi maan parhaaksi brändijohtajaksi Nokian johdon sitä sen tarkemmin erittelemättä. Jos oheiseen listaan olisi ihmisten lisäksi kelpuutettu ryhmät, Nokian johtokollektiivi keikkuisi kolmantena.

Marimekon johtajista ei puhu kukaan, koska talossa on pomoja tasan yksi. Kirsti Paakkanen on vastaajien perustelujen mukaan antanut persoonansa brändin käyttöön, tehnyt pitkäjänteistä työtä ja innostanut muitakin.

– Nyt kun Marimekko on taas osaavissa käsissä, näkee mitä yksi ihminen voi saada aikaan, huomauttaa yksi vastaaja.

Paakkanen on Marimekossa niin vahva, että se on jo iso riski. Yhtiö löytyy parhaiden bränditalojen listalla vasta sijalta 15. Mitä jos Paakkanen ei jaksakaan ikuisesti?

Brändinsä näköisiä ovat myös Hesburgerin Heikki Salmela, Jokeri-ruhtinas Hjallis Harkimo ja ehkä myös Koneen Antti Herlin.

Mainostoimisto Hasan & partnersin perustaja Ami Hasan on niin kova brändi, että amihasanista on tullut adjektiivi kuvaamaan kaikkia luovia mainosguruja.

Markkinointijohtajien sarjan johtoon ponkaisee Cloetta Fazerin brändijohtaja Thomas Pimenoff. Vielä useampi tyytyy valitsemaan parhaaksi ”Fazerin johdon” tai ”Fazerin markkinointijohtajan”: johtajalistalla Fazer-joukkue olisi neljäs.

Pimenoffille tämä sopii hyvin.

– Fazerin vahvuus on organisaatio. Markkinointi on meillä integroitu kiinteästi kaikkeen toimintaan, hän vakuuttaa.

– Talossa on paljon hyviä ihmisiä, joiden osaamista olemme voineet kehittää. Minun tehtäväni on siirtää omaa osaamistani eteenpäin. Ei tässä huonosti kävisi, vaikka lähtisin huomenna.

Markkinointiväkeä listalla edustavat myös muun muassa Valion Annika Hurme, Koneen Annamari Lammassaari, Hartwallista kohta Scottish & Newcastleen ylenevä Esa Rautalinko ja Finnairin markkinointiviestinnästä syyskuun puoliväliin asti vastannut Sakari Romu.

Samoihin aikoihin Catharina Stackelberg vaihtoi Coca-Colan maajohtajan tehtävät markkinointipanostusten tehoa mittaavan Marketing Clinicin toimitusjohtajan hommiin.

Vahva markkinointitausta on myös Finnairin Keijo Suilalla, Amerin Roger Talermolla ja Stockmannin Hannu Penttilällä.

Sammon Björn Wahlroos ja Fortumin Mikael Lilius ylsivät listalle varmaan enemmän lahjakkaiden alaistensa ja hyvien päätöstensä kuin varsinaisten markkinointikykyjensä ansiosta.

Listalta puuttuu Paulig. ”Pauligin johto” sai kyllä mainintoja: kiitosta herui pitkäjänteisyydestä, johdonmukaisuudesta, laadusta ja suomalaisuudesta, mutta edes toimitusjohtaja Pekka Pirisen nimi ei muistunut kenenkään mieleen.

Nimettömiä ovat myös McDonald’sin, Unileverin, L’Oreal Finlandin ja Procter & Gamblen brändijohtajat. Myös vuoden suurimpiin mediamainostajiin kuuluvan Volvo-Auton myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Ahdekivi jäi maininnatta.

Taloussanomiakin kustantavasta SanomaWSOY:stä mukaan mahtuivat vain suuromistaja Aatos Erkko ja Ilta-Sanomien Pekka Harju.

Ja missä on Elisa? Jättikampanjoilla tämän vuoden suurimmaksi mediamainostajaksi kasvaneen yhtiön väestä vastaajien mieleen tuli vain markkinointijohtaja Hannu Laakso, joka siirtyi Elisaan keväällä MTV:stä. Elisan brändiuudistusta johtanut brändijohtaja Petteri Anttila ei listalle kelvannut.

Vuoden työ ei markkinointiammattilaisille riitä. Pitkäjänteisyys siis palkitaan henkilövalinnoissakin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Peliyhtiö Remedy aloitti pörssissä reippaassa nousussa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      Suomen ensimmäinen sähkölautta starttaa juhannuksena

    8. 8

      Asuntojen hinnat nousivat huhtikuussa

    9. 9

      Suomalaisten talousluottamus nousi uuteen ennätykseen

    10. 10

      Uutechnic aloittaa yt-neuvottelut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää