Yritysjohtajat: Näivettyvä tutkimus uhkaa kilpailukykyä

Julkaistu:

Tutkimus- ja kehitysvarojen leikkaaminen on suurin yksittäinen uhka Euroopan kilpailukyvyn säilymiselle. Tätä mieltä ovat eurooppalaiset yritysjohtajat, joiden mielipiteitä on kartoitettu tilintarkastusyhtiö KPMG:n teettämässä kyselytutkimuksessa.

Tutkimuksen on toteuttanut Economist Intelligence Unit, ja siinä on haastateltu 172 teollisuusyrityksen johtajaa 15:ssä niin sanotussa vanhassa EU-maassa. Tutkimuksessa oli mukana neljä suomalaista yritysjohtajaa.

Tutkimukseen osallistuneiden yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnoista 55 prosenttia sijaitsee tällä hetkellä niin sanotun EU:n alueella. Yritykset arvioivat, että kolmen vuoden kuluttua tutkimus- ja kehitystoiminnoista enää 49 prosenttia on EU:n alueella.

Syitä toimintojen siirtämiseen muualle ovat alhaisemmat työvoimakustannukset (65 prosenttia vastaajista), tuotannon rationalisoiminen (48 prosenttia), suotuisammat työmarkkinasäädökset sekä sijainti lähellä uusia markkina-alueita, tutkimus luettelee.

Eurooppalaiset teollisuusyritykset hyötyvät tutkimuksen mukaan kehittyvien maiden teollisuuskapasiteetin ja tulotason kasvusta. Se edellyttää kuitenkin, että eurooppalaisyritykset pystyvät säilyttämään omien tuotteidensa innovatiivisuuden ja korkean jalostusasteen.

Tutkimuksen mukaan parhaimmissa asemissa ovat pohjoismaiset ja saksalaiset yritykset. Huonoiten kilpailussa menestyvät yritykset, jotka eivät pysty jalostamaan tuotevalikoimaansa. Vaarassa ovat myös Espanjan ja Portugalin kaltaiset maat, joihin ulkomaiset yritykset ovat tehneet alhaisen jalostusasteen investointeja.

– Euroopan tulevaisuus tavanomaisten teknologiatuotteiden tuottajana näyttää yhä rajallisemmalta, tutkimus arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talouselämä: Rovio-omistajan 18-vuotiaasta pojasta tulossa monimiljonääri

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    4. 4

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    5. 5

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Pohjois-Korea kiittelee Sony-murtoa, kiistää vastuun

    9. 9

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    10. 10

      Tuottajahintojen nousu kiihtyi hieman elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    3. 3

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    4. 4

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    5. 5

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    10. 10

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää