Mitä tehdä,kun työnantaja katosi?

Julkaistu:

Työskentelemme eräässä pk-yrityksessä. Ongelmamme on hieman poikkeuksellinen, työnantajamme on nimittäin kadonnut. Tullessamme eräänä maanantaina töihin oli halli tyhjä ja toimitusjohtajaa ei näkynyt missään. Hän ei ole myöskään ilmoittanut meille asiasta mitään. Katoamisesta on nyt kulunut vajaa viikko. Mikä on oikeudellinen asemamme?

Vastaus: Työsopimuslain (jatkossa TSL) 8 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työntekijä saa katsoa työsopimuksensa purkautuneeksi, jos työnantaja on poissa työpaikalta vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana pätevää syytä poissaololleen.

Työsopimusta saadaan tällöin mainitun seitsemän päivän jakson jälkeen pitää purkautuneena poissaolon alkamisesta lukien. Työsopimuksen purkautuessa työsuhde päättyy heti, ilman irtisanomisaikaa ja ilman irtisanomisajan palkkaa.

Mikäli työnantaja ennen seitsemän päivän umpeutumista ilmoittaa pätevän syyn poissaololleen, ei työsopimusta pidetä purkautuneena. Samoin on asianlaita, jos seitsemän päivän jälkeen käy ilmi, että työnantajalle oli sekä pätevä syy että hyväksyttävä este, minkä vuoksi hän ei voinut tätä syytä ilmoittaa.

Seitsemän päivän jälkeen pelkkä pätevä syy ei siis riitä, jos siitä ei ole ilmoitettu ajoissa, vaan tällöin ilmoittamatta jättämiselle täytyy olla myös hyväksyttävä syy. Tällaisena hyväksyttävänä syynä voisi olla esimerkiksi työnantajan joutuminen onnettomuuteen.

Mikäli työnantaja kuitenkin ilmaantuu takaisin ennen viikon kulumista, on työntekijöillä TSL 2 luvun 12 §:n i momentin mukaan oikeus palkkaan myös siltä ajalta, jonka työnantaja on ollut kadoksissa. Kyseisen lainkohdan mukaan työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan, jos tämä on ollut sopimuksen mukaisesti työnantajan käytettävissä voimatta kuitenkaan tehdä työtä työnantajasta johtuvasta syystä.

Tämä säännös ei kuitenkaan ole pakottava, ja asiasta voitu sopia työsopimuksessa toisin.

Mikäli työnantaja ei ilmaannu takaisin, on työntekijöillä kuitenkin oikeus saada maksamatta jääneet palkkansa viime kädessä valtion maksamana palkkaturvana palkkaturvalain (jatkossa PTL) nojalla.

PTL 4 §:n mukaan palkkaturvana maksetaan työntekijän työsuhteesta johtuvia saatavia, joiden peruste ja määrä on saatu selvitettyä. Palkkaturvaa on haettava kolmen kuukauden kuluessa sen erääntymisestä.

Palkkaturvan saaminen edellyttää työnantajan maksukyvyttömyyttä. PTL 6 §:n mukaan työnantajaa pidetään maksukyvyttömänä mm. silloin, kun työnantaja ei ole tavoitettavissa tai on lopettanut toimintansa, eikä palkkoja pystytä maksamaan työnantajan varoista.

Palkkaturvahakemus toimitetaan työvoimatoimistoon tai työvoima- ja elinkeinokeskukseen. Hakemuksen käsittelee ja päätöksen tekee pääsääntöisesti työnantajan kotipaikan työvoima- ja elinkeinokeskus. Valtiolla on oikeus periä työnantajalta takaisin palkkaturvana maksetut saatavat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    5. 5

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    6. 6

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    7. 7

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    8. 8

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    9. 9

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    10. 10

      Finnair kovassa nousukiidossa: kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    7. 7

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    10. 10

      Finnair kovassa nousukiidossa: kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää