Saksan teollisuus toivoo Turkin etenevän EU:n jäseneksi asteittain

Julkaistu:

Saksa lobbaa voimakkaasti Turkin jäsenyyden puolesta.

Saksan teollisuus toivoo Turkin ja EU:n suhteiden tiivistyvän asteittain jo ennen Turkin mahdollista täysjäsenyyttä unionissa.

– Meille olisi hyödyllisintä edetä portaittain eli ottaa tietyt sisämarkkinasopimukset käyttöön jo ennen varsinaista jäsenyyttä. Tämä voisi olla mahdollista esimerkiksi Euroopan talousalue ETA:n kautta, kuten Suomi ja Itävalta tekivät, sanoo teollisuusliitto BDI:n johtaja Michael Rogowski.

– Itälaajentumisessa oli kyse ennen kaikkea politiikasta, mutta Turkin suhteen etusijalla on selvästi talous, arvioi torstaina Turkin teollisuusliitto Tüsiadin konferenssissa Berliinissä puhunut Rogowski.

Turkista toivotaankasvun moottoria

Molempien maiden talouselämän edustajat vakuuttelivat konferenssissa kilvan, että Saksa ja EU tarvitsevat dynaamista Turkkia kasvunsa moottoriksi.

OECD arvioi Turkin talouden kasvavan tänä vuonna yhdeksän prosenttia ja pitkään jyllänneen inflaationkin putoavan alle kymmenen prosentin.

Väestön nuoruuden vuoksi asukasmäärän odotetaan nousevan vuoteen 2030 mennessä nykyisistä 69 miljoonasta 85 miljoonaan.

Kansainvälinen työjärjestö ILO arvio, että EU-maat tarvitsevat jo viidentoista vuoden kuluttua 30 miljoonaa siirtolaista, jos aikovat säilyttää elintasonsa ja sosiaaliturvajärjestelmänsä.

– Euroopan poliitikkojen pitäisi tehdä kansalaisilleen paremmin selväksi, mitä hyötyä Turkin jäsenyydestä on nykyisille EU-maille, kommentoi Vural Öger.

Matkanjärjestäjä Öger Toursin perustaja valittiin kesällä Saksan sosiaalidemokraattien edustajana europarlamenttiin.

– Minulla on tietoni, että Saksan hallitus tulee vaikuttamaan muihin eurohallituksiin jäsenyyden puolesta, hän huomautti.

Hallitukset pitävättiivistä yhteyttä

EU-maiden valtionpäämiehet ja pääministerit päättävät virallisten jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta joulukuun huippukokouksessaan.

Saksan ja Turkin ministerit ovat tapailleet viime viikkoina lähes päivittäin, ja Saksan hallitus on puhunut ahkerasti Turkin EU-jäsenyyden puolesta.

Liittokansleri Gerhard Schröderin ja pääministeri Recep Tayyip Erdoganin seuraavaan tapaamiseen Berliinissä osallistuvat myös Ranskan presidentti Jacques Chirac ja pääministeri Jean-Pierre Raffarin.

Saksan kristillisdemokraattien kannatus kääntyi mielipidemittauksissa laskuun sen jälkeen, kun puoluejohto ehdotti kansanäänestystä siitä, voidaanko Turkki hyväksyä EU:n jäsenehdokkaaksi.

Saksa on Turkin tärkein kauppakumppani, ja maiden yrityksillä on runsaat 1 200 yhteisyritystä.

Saksassa asuu 2,5 miljoonaa Turkin kansalaista ja 750 000 kansalaisuutensa vaihtanutta turkkilaista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      Solidium pyrkii ostamaan noin 10 prosentin osuuden – Konecranesista se osti vain 3

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää