Nokian uusi kommunikaattoriei ehdi ajoissa kauppoihin

KauppiaidenmukaanmuidenkinNokianmatkapuhelimientoimituksissa on ollut ongelmia
Nokian uuden 9500-kommunikaattorin saapuminen kauppojen hyllyille viivästyy. Uuden kommunikaattorin piti olla eri lähteestä riippuen kaupoissa joko tällä tai ensi viikolla. Eräs kauppias on saanut tiedon, että puhelin tulee kauppaan vasta neljän viikon kuluttua.

Useilta eri matkapuhelinkauppiailta saadun tiedon mukaan Nokia on aikaisemminkin muuttanut kommunikaattorin toimitusaikataulua.

Nokia Enterprise Solutionsin viestintäpäällikkö Pekka Isosomppi kiistää tiedon.

– Olemme virallisesti luvanneet, että puhelimet ovat kaupoissa tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Olen vakuuttunut, että tämä aikataulu pitää.

Uutta kommunikaattoria odotetaan markkinoilla innokkaasti. Useilla kauppiailla on käytössään varauslista, jonka perusteella ensimmäiset puhelimet myydään. Päämiehen toimitusjohtaja Seppo Tikan mukaan ennakkotilauksia on tehty erittäin paljon.

– Meillä on jo tuhansia ennakkotilauksia, Tikka sanoo.

Matkapuhelinkauppiaiden mukaan myös Nokian muiden puhelinmallien toimituksissa on tämän vuoden aikana ollut ongelmia.

Komponenteistaei ole pula

Osavuotiskatsauksen yhteydessä pääjohtaja Jorma Ollilla totesi, että 6230-puhelimen toimitusvaikeudet ovat johtuneet komponenttipulasta.

Isosompin mukaan kommunikaattoreita on jo valmistettu varastoon, eikä kyse ole komponenttipulasta.

– Tärkeintä on huolehtia siitä, että tuote on tehtaalta lähtiessä valmis. Heti kun ohjelmisto on valmis, päivitetään se valmiina oleviin puhelimiin, joiden jakelu kauppiaille aloitetaan välittömästi ja ne toimitetaan ennakkotilausten mukaisessa järjestyksessä.

Uudessa kommunikaattorissa ohjelmiston merkitys on korostuneen suuri. Puhelimessa toimivien sovellusten osalta Nokia Enterprise Solutions on tehnyt yhteistyötä it-alan johtavien toimijoiden kuten IBM:n,. HP:n, Ciscon ja Oraclen kanssa.

Ohjelmiston lisäksi kommunikaattorista pitää tehdä erilaisia malleja eri kielialueille.

– Samaa laitetta ei myydä kaikkialla maailmassa. Näppäimistön vuoksi puhelimesta tehdään eri kieliversioita. Tavallisissa puhelimessa kieliversiot hoituvat ohjelmistolla. En voi antaa yleispätevää vastausta siihen, milloin puhelin on kansainvälisillä markkinoilla kaikissa kaupoissa.

Joulumarkkinoillakaupassa

Mikäli puhelimen toimitukset kauppiaille viivästyvät marraskuusta, on se merkittävä uhka Nokialla tärkeitä joulumarkkinoita ajattelen. Vaikka 9500 on bisneskäyttäjille tarkoitettu puhelin, Nokialla tuskin on varaa jättää sitä pois tärkeiltä joulumarkkinoilta.

– Kyllä puhelin on kaupoissa joulumarkkinoilla, Isosomppi vakuuttaa.

Mikäli puhelimen toimitus kauppoihin viivästyy marraskuun lopulle, saattaa se olla joulumyynnin kannalta jo liian myöhäistä.

– On mahdollista, että emme pysty toimittamaan myöhässä tilauksensa tehneille kauppiaille puhelinta ensimmäisten joukossa. Tilauksia on otettu vastaan siitä alkaen, kun puhelin julkistettiin.

Uuden kommunikaattorin hinta on noin 950 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Reipas ralli jatkuu pörsseissä – pankkiosakkeet pomppasivat

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    7. 7

      OP ja Fortum rakentavat yhdessä latauspisteitä sähköautoille

    8. 8

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    9. 9

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää