Sunnuntaina juhlivatyrittäjänaiset

Julkaistu:

Ensi sunnuntai on kunnallisvaalipäivän ja YK:n päivän lisäksi yrittäjänaisten päivä. Päivää haluaa juhlistaa Yrittäjänaisten Keskusliitto. Vuonna 1947 perustetulla liitolla on yli kuusituhatta jäsentä sadassa paikallisyhdistyksessä.

Miksi yrittäjänaisten päivää vietetään, Yrittäjänaisten Keskusliiton toiminnanjohtaja Riitta Vihersola?

– Päivän viettäminen on alkanut 1970-luvun alussa. Naisyrittäjyyttä haluttiin nostaa jo silloin esille, sillä silloin asiasta ei juuri puhuttu. Paikallisyhdistykset järjestävät sunnuntaina tapahtumia, esimerkiksi seminaareja ja konsertteja. Päivä jäi välillä vähän unhoon, ja nyt sitä aletaan taas nostaa esiin.

Miksi haluatte naisyrittäjyydelle näkyvyyttä?

– Sinänsä yrittäjyys on sukupuoletonta, mutta yrittäjä ei ole. Naisyrittäjillä on edelleen hankaluutena perheen ja työn yhdistäminen ja varsinkin vanhemmuudesta aiheutuvat kulut. Haluamme pitää naisyrittäjyyttä esillä kunnes nämä asiat on hoidettu.

Paljonko Suomessa on naisyrittäjiä?

Suomessa on 220 000 yrittäjää, ja heistä kolmasosa on naisia. Määrä kasvaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    2. 2

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää