Dollari alimmilleen kahdeksaan kuukauteen

Julkaistu:

Dollari halpeni eilen euroon nähden tasoille, joita on nähty viimeksi helmikuussa. Euro ylitti iltapäivällä jo 1,26 dollarin tason. Dollari laski päivällä myös muihin päävaluuttoihin nähden. Odotukset USA:n talouskasvusta ovat vaimentuneet öljyn hinnannousun myötä. Samalla Fedin kohdistuvat koronnosto-odotukset ovat heikentyneet.

Kuuteen päävaluuttaan vertautuva dollari-indeksi tipahti tiistaina alle 87 pisteen ensimmäistä kertaa sitten helmikuun, mikä pisti dollarin myymiseen lisävaihteen päälle.

– Liike on ollut periaatteessa pitkälti teknistä, kun päästiin 1,2520 dollarin resistanssitasoista lävitse, kommentoi Nordean analyytikko Jussi Hahtela.

– Myös Yhdysvaltain presidentinvaalit alkavat pikku hiljaa painaa. Niiden edellä on hermostuneisuutta, kun pelätään terrori-iskuja. Täytyy muistaa, mitä Espanjan Madridissa tapahtui maaliskuussa ennen vaaleja.

Investointipankki UBS kertoi alentaneensa dollaria koskevaa ennustettaan. Pankki odottaa nyt euron vahvistuvan kuukauden sisällä 1,27 dollariin, kun aikaisempi ennuste oli 1,21 dollaria. Kolmessa kuukaudessa euro nousisi 1,29 dollariin. Aikaisempi ennustetaso oli 1,25 dollaria.

Euroalueen viitekorot kääntyivät eilen laskuun, mikä johtui euron vahvistumisesta.

Kalliin euron pelätään kuristavan euroalueen vientiä, mikä puolestaan vähentää odotuksia Euroopan keskuspankin koronnostosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    5. 5

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    6. 6

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    9. 9

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    10. 10

      Ekonomisti yllättyi: Näin paljon Suomessa palkitaan lapsia arvosanoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    9. 9

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    10. 10

      Tätä et näe tilinauhasta: Näin suuri osa palkastasi menee edeltäjiesi eläkkeisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Älä korjaa Saksasta ostettua autoa omin päin – laissa erikoispiirre

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää