Arvopaperikaupan hiljentyminen rokotti eQ:n tulosta

Julkaistu:

Internetissä osakkeita välittävän ja pankkitoimintaa harjoittavan eQ Onlinen liiketulos painui tappiolle kolmannella vuosineljänneksellä. Euromääräisen arvopaperikaupan lasku on supistanut yhtiön palkkiotuottoja. Lisäksi yhtiö on menettänyt markkinaosuuttaan aavistuksen. Hallintokulujen kasvu vaikutti myös tuloksen tappiollisuuteen.

eQ Onlinelle syntyi liiketappiota 0,6 miljoonaa euroa heinä–syyskuussa. Vuosi aiemmin liikevoittoa oli 0,2 miljoonaa euroa. Rahoituskatetta kertyi 0,7 miljoonaa euroa. Se on kuudenneksen enemmän kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä.

Helsingin pörssissä heinä–syyskuun euromääräinen vaihto laski seitsemän prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. eQ:n osuus vaihdosta supistui puolestaan 0,1 prosenttiyksikköä 1,4 prosenttiin.

eQ:n Onlinen tammi–syyskuun liiketulos sen sijaan oli 1,2 miljoonaa euroa voitollinen verrattuna 0,8 miljoonan euron tappioon.

eQ Pankin talletuskanta oli syyskuun lopussa 228 miljoonaa euroa. Se on viidenneksen enemmän kuin viime vuonna. eQ Pankilla oli syyskuun lopussa 36 800 asiakasta, jossa on kasvua 13 prosenttia viime vuodesta. Syyskuun lopussa konsernin vakavaraisuussuhde oli 28,3 prosenttia.

eQ toistaa aiemman tulosennusteensa koko vuodelle ja uskoo konsernin kasvun ja kannattavuuden kehittyvän suotuisasti. Tavoitteena on selvästi voitollinen tulos. Yleinen kehitys arvopaperimarkkinoilla on kuitenkin vaikeasti ennustettavissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    7. 7

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    8. 8

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    9. 9

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    10. 10

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää