Korot nousivat hieman

Julkaistu:

Euroalueen korot nousivat päivän mittaan hieman. Korkoja nosti pohjainflaation odotettua suurempi nousu USA:ssa syyskuussa sekä raakaöljyn hinnanlasku. Euro liikkui iltapäivällä 1,25 dollarin tienoilla käytyään maanantaina ylimmillään 1,2535 dollarissa eli vahvimmillaan yli seitsemään kuukauteen.

OKO:n analyytikon Eeva Antilan mukaan syyskuun kuluttajahintatilasto vahvisti osaltaan markkinoiden odotuksia USA:n keskuspankin koronnostojen jatkumisesta.

Elintarvikkeiden ja energian hinnoista puhdistettu ns. pohjainflaatio nousi USA:ssa viime kuussa 0,3 prosenttia elokuusta, kun ekonomistit olivat odottaneet sen nousseen 0,2 prosenttia.

Euroa tukivat maanantaina tiedot, joiden mukaan USA:han virtaavan nettopääoman määrä ylitti maan kauppataseen vajeen enää 5 miljardilla dollarilla elokuussa, kun heinäkuussa niiden välinen ero oli 13 miljardia dollaria.

-Voidaan odottaa, että USA:n kauppavaje on suuri myös jatkossa, kun otetaan huomioon öljyn korkea hinta. Nettopääomavirta Yhdysvaltoihin ylitti kauppavajeen elokuussa enää viidellä miljardilla dollarilla eli marginaali rupeaa olemaan jo aika tiukka. Jos ero kapenee vielä, se alkaisi pakottaa tilanteeseen, jossa epätasapainon pitäisi korjaantua dollarin heikentymisen kautta. Tällä hetkellä nettopääomavirta riittää vielä vajeen rahoittamiseen, Nordean analyytikko Juha Vainikainen arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    3. 3

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    4. 4

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    5. 5

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    6. 6

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    7. 7

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    8. 8

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    9. 9

      Nyt se on totta Suomessa: Työnhakija voi ilmoittaa työn tarjoajalle, ettei duuni oikeasti kiinnosta – ”TE-toimisto käski”

    10. 10

      TVO otti taas osavoiton Olkiluodon ydinvoimalan miljardien arvoisessa kiistassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    7. 7

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Teollisuusliitto harkitsee painostustoimia Delta Autoa vastaan

    10. 10

      Finnair kovassa nousukiidossa: kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää