Kreikan tilastosotku paisuu jälleen

EU:n valtiovarainministerit etsivät kuumeisestikeinoja Kreikan rankaisemiseksi
EU:n tilastotoimisto Eurostat on tehnyt Ateenaan jo toisen iskun, koska se epäilee kreikkalaisten tilastonikkareiden toimittaneen vääriä tietoja julkisesta vajeestaan.

Toimisto epäilee vääriä tietoja toimitetun jo vuodesta 1997 lähtien. Kreikkalaisviranomaiset ovat myöntäneet Eurostatille toimittaneensa vuosina 2000–2004 vääriä tietoja.

Kreikka on saanut taloudellista hyötyä vajeiden kaunistelusta. Maa ei olisi päässyt liittymään euroalueeseen vuoden 2001 alusta, jos se olisi näyttänyt todellisen budjettivajeensa, joka ylitti kolme prosenttia bruttokansantuotteesta.

EU voi vaatia takaisinrakennetukivaroja

Euroalueen valtiovarainministerit yrittävät löytää tänä iltana Luxemburgissa keinoja, joilla Kreikkaa voitaisiin rangaista väärien tietojen toimittamisesta.

Euroopan komissiolla on ainakin mahdollisuus vaatia Kreikkaa palauttamaan rakennetukivaroja, joita köyhä koheesiomaa on saanut miljardien eurojen edestä.

Komissiolta odotetaan esitystä asiasta.

Valtiovarainministerit harkitsevat myös liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämistä Kreikkaa vastaan, mistä seuraa pahimmassa tapauksessa suuret sakot.

Tällainen menettely on monimutkaisempi toteuttaa, koska pitkään liian suurta alijäämää näyttäneet Saksa ja Ranska ovat säästyneet vielä sakoilta.

Kreikkaa ei voi sakottaa ilman Ranskaa ja Saksaa

Ministerit tekevät päätöksen rankaisumenettelystä Kreikkaa vastaan vasta marraskuun tai joulukuun Ecofin-neuvostossa, jossa heidän on pakko päättää myös Saksan ja Ranskan kohtelusta.

Ecofin-neuvosto on vaikean paikan edessä. Ministerit rikkoivat viime marraskuussa EY-tuomioistuimen tuoreen päätöksen mukaan vakaussopimusta, kun he eivät aloittaneet komission vaatimuksesta jo viime marraskuussa rankaisutoimia Saksaa ja Ranskaa vastaan.

Jos neuvosto yrittää päästää Saksan ja Ranskan edelleen kuin koiran veräjästä, se ei voi kohdella Kreikkaa sen huonommin.

Kreikka lupailee ensivuodelle parannusta

Kreikka on ilmoittanut, että se saa ensi vuonna vajeensa alle sakkorajan. Ecofin-neuvosto on tyytynyt vastaaviin Saksan ja Ranskan vakuutteluihin jo monta kertaa, vaikka ne ovat osoittautuneet vesiperäksi.

Saksan julkisen talouden vaje yltää tänä vuonna neljään prosenttiin ja Ranskan 3,6 prosenttiin bkt:sta, vaikka maat ovat jo kolme vuotta sitoutuneet pudottamaan vajeensa alle sakkorajan.

Maiden vajeet pysyvät liian suurina myös ensi vuonna.

Tänä vuonna Kreikan krooninen vaje nousee 5,3 prosenttiin bkt:sta. Liiallisen alijäämän menettely on juridinen prosessi, jota ei voida aloittaa Kreikkaa kohtaan takautuvasti.

Euroopan komissio yrittää näillä näkymin säästää kaikki suuret vajemaat sakkomenettelyltä.

Komissio on luvannut esittää muutoksia vakaussopimuksen tulkintaan, jolloin Ecofin-neuvosto voisi hyväksyä vaikkapa heikon suhdannekehityksen selitykseksi liian suuresta vajeesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    9. 9

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    10. 10

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää