Saksan talouskasvujää jähmeäksi

Kotimaisenkysynnänheikkous näkyymyös Opelin jaKarstadtinvaikeuksissa

Saksan talouskasvu pysyy jatkossakin liian heikkona helpottamaan työttömyyttä tai valtiontalouden ongelmia, arvioivat maan johtavat taloustutkimuslaitokset.

Tämän vuoden kasvu nousee 1,8 prosenttiin eli hieman yli odotusten, mutta vauhti on jo hidastunut, ja ensi vuodaan jäädään 1,5 prosenttiin. Pudotus tosin johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että työpäivien määrä on ensi vuonna pienempi kuin kuluvana vuonna, kun useat pyhät ajoittuvat viikonlopuille.

– Tulossa ei ole mikään huono vuosi, mutta kasvun heikkoudesta sen aikana ei päästä, kiteyttää IW Hallen johtaja Udo Ludwig.

Työttömyys pysyttelee näillä lukemilla käytännössä ennallaan kymmenen prosentin pahemmalla puolella. Kotimainen kysyntäkin piristyy vain hetkeksi ensi vuoden alussa, kun verot alenevat taas vähän.

Ennuste perustuu oletukselle, jonka mukaan öljyn keskihinta putoaa alle 40 dollariin tynnyriltä. Jokainen kymmenen prosenttia tämän yli vie talouskasvusta 0,1 prosenttia, tarkentaa Kielissä toimivan IfW:n johtaja Joachim Scheide.

Vakaussopimuksenraja ylittyy jälleen

Julkisen talouden velanotto hipoo tänä vuonna neljää prosenttia bruttokansantuotteesta ja uhkaa nousta myös ensi vuonna 3,5 prosenttiin, jolloin Saksa rikkoisi EU:n kasvu- ja vakaussopimusta jo neljännen kerran.

Valtion ja osavaltioiden pitäisi tutkimuslaitosten mukaan pudottaa menojaan ensi vuonna vähintään kymmenen miljardia euroa.

– Kaksi miljardia on saatavissa jo siitä, että julkisen sektorin palkankorotukset jätetään väliin. Loppusäästö on hyvin mahdollista saavuttaa erilaisia tukiaisia karsimalla. Siellä olisi mahdollista säästää viidessä vuodessa kaikkiaan 57 miljardia, konkretisoi Scheide.

Työmarkkinoillamennään metsään

Hallituksen politiikkaa taloustutkijat luonnehtivat päälinjaltaan oikean suuntaiseksi. Työvoimapolitiikassa toimet ovat kuitenkin johtaneet harhaan.

Työllisten määrä on kyllä lisääntynyt, mutta lisäys on tullut epätyypillisistä työsuhteista, joista valtio ei saa veroja eikä sosiaaliturvamaksuja.

–Yhä suurempi osa työllisistä on liukunut erikoisohjelmilla pois markkinamekanismien ohjauksen ulottuvilta. Tämä on johtanut siihen, että yritykset alkavat korvata normaaleja työsuhteita halpatyöllä, mikä rapauttaa sosiaaliturvamaksujen maksupohjaa, sanoo RWI Essenin Roland Döhrn.

Lisää työttömiä on tulossa muun muassa Opelin autotehtailla ja tavarataloketju Karstadtissa. Nämä ovat kuitenkin yksittäistapauksia, joilla ei ole suurempaa vaikutusta suhdannekehitykseen, luonnehtii Ludwig.

– Yritysten konsolidaatio on ollut käynnissä ympäri maailman jo useamman vuoden. Toiset säästivät aikanaan ja toiset tulevat nyt perässä, hän kuittaa.

– Se ei kuitenkaan ole mikään sattuma, että kyse on juuri tavarataloista ja autoista. Tässä se kotimaisen kysynnän heikkous manifestoituu, lisää berliiniläisen DIW:n Gustav Adolf Horn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    8. 8

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    9. 9

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    10. 10

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    11. Näytä lisää

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    9. 9

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää