Elisa International monisti viestin ja onnistui

999-ulkomaanpuhelun tunnettuus kasvoi heinäkuun kampanjan tuloksena 70 prosenttiin

Markkinointi- ja henkilöstöjohtaja Helena Vallolla on pakasteessa puhelimen muotoisia jäädykkeitä yllätysvieraita varten. Ulkomaanpuhelutunnus 999:n kymmentä vuotta juhlistanut markkinointikampanja levitti kesällä Suomeen 30 000 muottia hiekkalaatikoille ja keittiöihin. Samalla Elisa International sai uusia asiakkaita yli odotusten.

Monikanavaisuus oli Vallon mukaan sateenvarjo, jonka alle Elisa Internationalin kesäkampanja asettui. Perinteisten tv-, radio- ja lehtimainonnan lisäksi haluttiin käyttää muita keinoja.

– Uskon kaikkiin markkinointiviestinnän välineisiin. Niissä on oma voimansa ja niitä pitää osata käyttää, sanoo Vallo.

– Tapahtumat tulisi rakentaa samasta brändiaineksista. Niiden pitää tuoksua ja näyttää samanlaisilta, jotta viestit tukevat toisiaan. Jos välillä tekee asioita ruisleipätaikinasta ja välillä pullataikinasta, tulokset eivät välttämättä tue toisiaan.

Vallon tiimi otti kampanjaan tiedotteet lehdistölle, toripromootiot viidessä kaupungissa, jääpala- ja hyydykemuotit, nettikilpailun ja suoramarkkinoinnin sekä tiedotuksen henkilökunnalle ja sidosryhmille.

Toritapahtumaa Elisa Internationalin markkinointitiimi kokeili ensimmäistä kertaa.

– Kärräsimme kuorma-autollisen hiekkaa torille ja taiteilijat veistivät maailman suurimman hiekkapuhelimen. Oulussa puhelin oli veistetty jäästä. Niiden ympärille rakensimme promootiot, Vallo kertoo.

Hiekkapuhelimen vieressä sai osallistua kilpailuun, jossa voittona oli jääpala- ja hiekkakakkumuotteja. Kaikille jaettiin myös 999-vesipulloja, ja pääpalkintona oli matka Alaskaan, Barcelonaan tai Norjaan.

– Matkavaihtoehdot lähtivät mainoksissa olleista ihmisistä. Asiat yritettiin linkittää toisiinsa, sanoo Vallo.

Soittomäärät kasvoivat Heinäkuun viikonloppujen kampanjan aikana verrattuna vuotta aikaisempaan, eikä kesälomakausi vähentänyt Elisa Internationalin ulkomaanpuheluiden määrää. Yhtiö sai myös tavallista enemmän asiakkaita kilpailijoiden liittymistä.

Toripromootion näki arviolta 50 000 ihmistä, joista joka viides osallistui kilpailuun. Internet-kisaan osallistui heinäkuussa 17 000 pelaajaa ja sivujen kävijämäärät kolminkertaistuivat 30 000:een

Ehkä parhaat tulokset Elisa International sai kuitenkin tunnettuuden kasvusta. 999:n kokonaistunnettuus kasvoi heinäkuussa 70 prosenttiin joulukuun 57 prosentista.

999-tunnuksen top of mind -luku kipusi 14 prosentista 28 prosenttiin ja pääkaupunkiseudulla 14 prosentista 33 prosenttiin. Top of mind -kyselyssä ihmistä pyydetään nimeämään brändi, joka hänelle ensimmäisenä tulee mieleen.

– En olisi uskaltanut odottaa, että tunnettuudet olisivat nousseet noin huikeasti. Tavoitteet ylittyivät ihan selkeästi.

Kampanja maksoi kahden ja puolen kuukauden ajalta noin 400 000 euroa. Mainos- ja promootiotoimiston suunnittelukulut lisäsivät summaa vielä muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.

Entä mitä Vallo olisi tehnyt toisin?

– Olisin jakanut promootiot peräkkäisille päiville sen sijaan, että ne olivat nyt joka paikassa samaan aikaan. Minäkin olisin halunnut tavata asiakkaita eri paikkakunnilla. Ja ensimmäistä kertaa tehdyn toritapahtuman näkyvyyteen ja suunnitteluun olisi voitu laittaa vielä vähän lisää eforttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    10. 10

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää