Metson henkilöstöjohtaja Taina Sopenlehtoon paluumuuttaja Wärtsilästä

Julkaistu:

Irtisanomisten kannalta Suomea vaikeampia maita ovat Ranska ja Hollanti,henkilöstöjohtaja huomauttaa

Metso-konsernin henkilöstöjohtajaksi on nimitetty Taina Sopenlehto, 43, joka aloittaa uudessa tehtävässään ensi vuoden alussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Wärtsilän henkilöstöjohtajana.

Sekä Wärtsilä että Metso-konserni ovat viime vuosina vähentäneet väkeä. Sopenlehto ei ota kantaa Metson tuleviin suunnitelmiin.

– Toteutan henkilöstöhallinnossa johdon määräämää strategiaa, hän toteaa.

– Irtisanomisilla taataan toiminta tulevaisuudessa ja kannattavuus, mutta ne eivät ole koskaan helppoja tai miellyttäviä, Sopenlehto huomauttaa.

– Tottakai vaihtoehtoja etsitään ja henkilöstön kanssa keskustellaan. Sitä on Wärtsilän aikana saanut harjoitella.

Irtisanomisten kannalta Suomea vaikeampia maita maita ovat Sopenlehdon mukaan Ranska ja Hollanti, joissa lainsäädäntö on Suomea jäykempi.

Pitkä taustaValmetilla

Henkilöstöhallinnon merkittäviä tehtäviä on myös henkilöstön osaamisen kehittäminen.

Prosessiteollisuuden koneita ja järjestelmiä sekä huolto- ja asiantuntijapalveluja toimittava Metso ei ole Sopenlehdolle tuntematon yritys. Ennen Wärtsilää hän oli töissä Valmetilla ja Metsolla 16 vuotta.

Valmetilla Sopenlehto työskenteli muun muassa markkinoinnissa ja myynnissä, jonka jälkeen hän siirtyi Metso Automationin johtajaksi Aasiaan.

– Vahvuutenani pidän paperin tuotannon tuntemusta, sillä ennen Automationia olin myös Stora Ensossa. Toki Metso on muuttunut hyvin paljon, ja johto ja henkilöstö ovat minulle uusia, Sopenlehto pohtii.

Aasian jälkeen Sopenlehto haki vaihdosta markkinoinnin tehtäviin, ja päätyi aluksi kehittämään Wärtsilän organisaatiota.

Puolen vuoden päästä aukesi henkilöstöjohtajan paikka, johon Sopenlehto siirtyi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    2. 2

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uber vetoaa viranomaisiin Lontoon ahdingossaan: ”Voisimme istua alas ja korjata tilanteen”

    7. 7

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    8. 8

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    9. 9

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    10. 10

      Suomalaiset tinkivät lomabudjetistaan – pienin kymmeneen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    4. 4

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    5. 5

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    6. 6

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    10. 10

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää