USA:nkauppavajeheikensidollaria

Julkaistu:

Eilen julkaistun Yhdysvaltojen kauppataseen ennakoitua suurempi vaje heikensi dollaria. Julkistettu vaje oli elokuussa 54 miljardia dollaria, mikä on historian toiseksi suurin. Ekonomistien keskimääräinen ennuste vajeelle oli 51,4 miljardia dollaria. Markkinoilla pelättiin heikkoja lukuja, sillä dollari heikkeni jo ennen luvun julkistusta.

Dollaria painoi myös Yhdysvalloissa julkaistu työttömyyskorvaushakemusten määrä viikolta 41, joka oli hiukan odotuksia heikompi. Hakemuksia jätettiin 352 000 kappaletta, kun ennuste oli 340 000.

Eurooppalaiset pitkät korot olivat eilen laskussa sen jälkeen, kun öljyn hinta kääntyi jälleen nousuun raaka-ainemarkkinoilla edellisiltana markkinoiden jo sulkeuduttua Euroopassa.

Saksan kymmenen vuoden korko on nyt alimmillaan sitten viime maaliskuun.

– Saksan 10 vuoden korko on jo 3,9 prosentissa, ja herää kysymys, kuinka alas se voi laskea ilman lamatunnelmia. Viime maaliskuun pohjat olivat noin 3,83 prosentissa, OKOn analyytikko Eeva Antila sanoi uutistoimisto Startelille.

Markkinoilla seurataan edelleen öljyn hintaa, samoin huomenna julkaistavia tärkeitä tilastotietoja USA:sta.

Eilen iltapäivällä Saksan kymmenen vuoden korko oli 0,01 prosenttiyksikön laskussa 3,90 prosentissa. Kahden vuoden korko oli laskenut 0,02 prosenttiyksikköä 2,46 prosenttiin.

Bund-futuuri oli 0,16 prosenttiyksikön nousussa 116,61 prosentissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää