Yritysten asennoituva tulostamiseen vakavammin

Julkaistu:

HP:n tulostus- ja kuvankäsittelytuotteiden yritysmyynnistä Euroopassa vastaavan johtajan Jan Riecherin mukaan suurin osa tulostuskustannuksista muodostuu piilokustannuksista. Piilokustannuksiin Riecher laskee esimerkiksi verkon hallinnan, ohjelmistot ja koulutuksen.

Jopa yritysten käyttäjätuen kuluista iso osa liittyy tulostamiseen.

– Tutkimusten mukaan 25–50 prosenttia käyttäjätuen aiheuttamista kuluista liittyy tulostamiseen, ja nämä kustannukset ovat varmasti lisääntymässä, Riecher sanoo.

Yrityksille on tyypillistä, että käytössä on useiden eri valmistajien laitteita ja eri malleja. Johtoportaan työntekijät haluavat mielellään oman henkilökohtaisen tulostimen, kun taas rivityöntekijän on tyydyttävä jakamaan sama tulostin usean työntekijän kanssa. Monesti tähän käytäntöön ajavat käytännön syyt. Johtajat tulostavat materiaalia, jota ei ole tarkoitettu alaisten silmien eteen.

Jan Riecher uskoo, että yrityksissä ei vielä suhtauduta tarpeeksi vakavasti tulostamiseen.

– Mielestämme yritysten tulisi ajatella tulostamista enemmän osana yrityksen strategiaa, Riecher painottaa.

Yrityksissä tulostetaan paljon. Gartnerin selvityksen mukaan yrityksen verkkoliikenteestä jopa 55 prosenttia olisi tulostamiseen liittyvää liikennettä.

Annetaan työntekijöiden tulostella omiaan

HP:n ratkaisu yritysten kasvaviin tulostuskustannuksiin on Total Print Management -niminen ratkaisu. HP:n tarjoama tulostuksenhallinta on yhdistelmä teknologiaa ja palveluja.

HP:n mukaan yrityksissä luullaan edelleen, että väritulostaminen olisi erityisen kallista, niinpä värien käyttöä tulostamisessa halutaan edelleen rajoittaa.

Riecher ei näe merkittävänä ongelmana työntekijöiden tapaa tulostaa työaikana omia tiedostoja.

– Tämä voi olla yksi ongelma, mutta en näe sitä merkittävänä, hän sanoo.

HP:n edustaja on varma, että paperiton toimisto ei toteudu aivan lähitulevaisuudessa – eikä se HP:n strategialle hyväksi olisikaan. Tulostamisen uskotaan siis jatkavan kasvuaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    6. 6

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    9. 9

      Autoliitto Lännen Medialle: Britannian tavoite on ”todella kunnianhimoinen”

    10. 10

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    10. 10

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää