Intel valoi uskoaloppuvuoden pc-myyntiin

Julkaistu:

Maailman suurimman puolijohde- ja suoritinvalmistajan, amerikkalaisen Intelin huolet jatkuivat kolmannella neljänneksellä. Myynti ei päässyt kunnolla kasvuun, koska asiakkaat haluavat edelleen pitää omat varastonsa mahdollisimman alhaisina, pääjohtaja Craig Barrett harmitteli.

Vastavetona asiakkaiden varovaisuudelle Intel on kutistanut myös omien varastojensa tasoa ja lisäksi leikannut tuotantoa monilla puolijohdetehtaillaan.

Nyt Intelin kolmannen neljänneksen osakekohtainen tulos oli 30 senttiä, kun se vuosi aiemmin oli 25 senttiä. Markkinoilla yhtiöltä odotettiin noin 27 sentin tulosta. Osakekohtaisesta voitonkasvusta noin neljä viidennestä selittyy kuitenkin veroasteen alentumisella.

Dollareissa tulosta kertyi heinä-syyskuussa 1,9 miljardia taalaa. Verrattuna edellisvuoteen kasvua kertyi 15 prosenttia.

Myynti odotetulla tasolla

Intelin kolmannen neljänneksen myynti kasvoi edellisvuodesta kahdeksan prosenttia 8,5 miljardiin dollariin. Suoritusta voi pitää melko vaatimattomana, etenkin kun dollarin hinta esimerkiksi euroon nähden on historiallisen alhaalla. Se vastasi kuitenkin yhtiön omaa syyskuun alun arviota.

Intel laski syyskuussa loppuvuoden ennustettaan ensi kertaa kahteen vuoteen syyttäen odotettua heikompaa pc-kysyntää maailmalla.

Intelin osakkeen kurssi lähti tulosjulkistuksen jälkeen nousuun, mutta vajosi kaupankäynnissä puolitoista prosenttia. Aluksi osakkeella käytiin kauppaa vain kolme prosenttia yli 12 kuukauden alimman tason, mutta lopulta kurssi nousi maailman pörsseissä nelisen prosenttia Nasdaqin tiistain päätöstasosta.

Intel hälvensi markkinoiden pelkoja pc-myynnin putoamisesta loppuvuoden aikana. Yhtiö arvioi voivansa yltää loka-joulukuun vuosineljänneksellä ennätykselliseen 9,2 miljardin dollarin myyntiin.

Markkinoilla ilmoitus tulkittiin niin, että suoritinjätti odottaa pc-joulumyynnin sujuvan normaaleissa tunnelmissa. Peräti 80 prosenttia maailmassa käytössä olevista pc-tietokoneista käyttää Intelin suorittimia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seppälää haetaan konkurssiin

    2. 2

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    8. 8

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    9. 9

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää