Verkkolaskuja, bitte

Julkaistu:

Verkkolaskuja, bitte

Suomalaisten suosimia verkkolaskuja ryhtyy saksalaisille markkinoimaan Peter Hiltunen, joka lokakuun alussa aloitti Suomen Postin saksalaisessa tytäryhtiössä Erucom-Deporassa.

Muutos on paitsi loikka uudelle kielialueelle myös aikamatka kymmenkunta vuotta taaksepäin. Saksa on vahva SAP-maa, jossa perinteinen EDI-tiedonsiirto on voimissaan yritysten välisessä viestinvälityksessä.

Verkkolaskut ovat saksalaisille uusi tuttavuus.

– Saksassa on sama tilanne kuin Suomessa vuonna 94-95. Yritykset lähettävät paljon sähköpostilaskuja ja pitävät sitä modernina tapana asioida.

Aivan tyhjän päälle ei Hiltunen hyppää. Postin saksalainen tytäryhtiö vastaa suomalaista Atkosta.

– Asiakassuhteet ovat valmiina. Näille yrityksille, jotka ovat tottuneet ostamaan tulostuksen, täytyy vain markkinoida, että laskun voisi vielä saada sähköisessä muodossa.

Hiltunen on neljä vuotta työskennellyt sähköistä viestivälitystä harjoittavassa Elmassa, joka viime keväänä siirtyi Suomen Postille. Hän on tänä aikana nähnyt verkkolaskujen läpimurron.

– EDI on kasvanut rauhallisesti, mutta verkkolaskuista on tullut veturituote.

Kaksi vuotta kestävän pestin aikana Hiltusen tehtävänä on siten vain monistaa Elman kehittämä tuotteet, EDI-tiedonsiirto ja verkkolasku, Saksan markkinoille.

– Tekniikka on olemassa. Pitää vain kehittää Saksaan omat erikoispiirteet ja brandaykset.

Heidi Vaalisto

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Outokumpu kallistui loivan laskun keskellä

    10. 10

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää