Uudet teknologiat ja palveluthuonosti hanskassa

Julkaistu:

Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen Tieken tekemän Tietoyhteiskunnan päättäjäindeksin syyskuun kyselyn teemana olivat tietoyhteiskuntavalmiudet. Tällä kertaa kysyttiin, miten tietoyhteiskuntavalmiuksien ja palveluiden käyttöä voidaan parhaiten lisätä.

Kyselyyn vastanneista lähes kaksi viidennestä pitää tieto- ja viestintätekniikan käyttötaitoja tärkeimpänä tietoyhteiskuntavalmiutena.

Kysyttäessä miksi tietoyhteiskuntavalmiuksia olisi edistettävä, suosituin vastaus oli, että kansalaisten pitäisi osata paremmin hyödyntää uusia teknologioita ja palveluita omassa elämässään. Yli 70 prosenttia vastanneista oli tätä mieltä.

Seuraavaksi tärkeimpänä vastaajat pitivät sitä, että tietoyhteiskuntavalmiuksia lisäämällä organisaatioiden toiminnassa saavutettaisiin tehokkuutta uusien toimintamallien ja palvelukanavien kautta. Vain 16 prosenttia oli sitä mieltä, että tietoyhteiskuntavalmiuksia olisi kehitettävä siksi, että yksilöt pärjäisivät paremmin työelämässä.

Päättäjät eivättiedä tarpeeksi

Päättäjäindeksikyselyyn vastanneet arvostivat koulutusta; koulutuksella on ylivoimaisesti tärkein rooli tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittämisessä.

Lähes 90 prosenttia vastanneista sisällyttäisi tietoyhteiskuntavalmiudet paremmin koulutuksen eri tasoille. Noin puolet parantaisi myös päättäjien tietoyhteiskuntavalmiuksia. Yhteisöllinen kansalaistoiminta ei juuri saanut kannatusta.

Vastaajat arvostivat eniten tieto- ja viestintätekniikan käyttötaitoja. Seuraavaksi eniten arvostettiin tietoisuutta palveluista. Ajanmukainen laitekanta oli vasta seitsemännellä sijalla.

Päättäjätutkimukseen osallistui reilu sata johtavassa asemassa olevaa työntekijää sekä yksityiseltä että julkiselta puolelta. Tutkimukseen osallistui myös yliopistojen tutkijoita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    6. 6

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    7. 7

      Näillä remonteilla nostat asuntosi arvoa

    8. 8

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    9. 9

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää