Öljyn korkea hinta leikkaaensi vuoden kulutusta

Julkaistu:

Kansainvälinen energiajärjestö IEA nosti arviotaan maailman öljyn kulutuksesta tänä vuonna mutta laskee ensi vuoden ennustettaan.

– Odotettua voimakkaampi kysyntä Aasiassa ja entisen Neuvostoliiton alueella selittää valtaosin tämän vuoden kasvuennusteen noston. Ennätystasoille noussut öljyn hinta on puolestaan tärkein syy siihen, että ensi vuoden kasvuennustetta on pudotettu, IEA toteaa kuukausikatsauksessaan.

Energiajärjestö arvioi kulutuksen nousevan tänä vuonna keskimäärin 82,4 miljoonaan tynnyriin päivässä. Syyskuusta kasvuarviota on nostettu 240 000:lla. Ensi vuoden kulutusennustetta IEA laski 70 000 tynnyriä noin 83,9 miljoonaan tynnyriin.

IEA:n ohella myös muut ennusteita tekevät tahot ovat aliarvioineet öljynkulutuksen kasvun tänä vuonna. Erityisesti kulutus on kasvanut nopean talouskasvun imussa Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Investointipankki Morgan Stanley on arvioinut, että Kiinan osuus maailman öljynkulutuksen kasvusta on noin kolmannes.

Raakaöljyn hinta ylitti 54 dollaria

Raakaöljyn hinta ylitti eilen jo 54 dollarin ennätysrajan New Yorkissa. Markkinoilla oltiin huolissaan siitä, että hirmumyrsky Ivanin Meksikonlahdella aiheuttamat putki- ja pumppuvauriot vähentävät Yhdysvaltain öljyvarastoja ennen talvea.

Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan lähes kolmannes Meksikonlahden putkista tarvitsee korjausta, minkä vuoksi tuotanto pysyy 28 prosenttia normaalikapasiteettia alempana.

Tuotantovaikeuksia ilmeni eilen myös Nigeriassa, missä raakaöljyä kuljettava putki oli tulessa.

Hyviä uutisia maailman öljytuotannolle kantautui sen sijaan Libyasta, joka nosti kolmanneksen arviotaan maan hyödynnettävissä olevista öljyvaroista. Libya aikookin kaksinkertaistaa raakaöljyn tuotantonsa vuoteen 2010 mennessä.

Pääministeri Shukri Ghanem kertoi eilen uutistoimisto AFP:lle, että Libyan öljyvarat nousevat 36 miljardista tynnyristä ainakin 47 miljardiin ja ovat mahdollisesti tuntuvasti sitäkin suuremmat.

Venäjällä öljyjätti Jukosin osakekurssi laski jyrkimmin kahteen kuukauteen, kun maan oikeusministeriö ilmoitti päättäneensä myydä osia yhtiöstä verovelkojen kattamiseksi. Venäläisten uutistoimistojen mukaan myyntiin päätyy osa Jukosin suurimmasta Siperian öljy-yksiköstä, Juganskista, ja arviot myyntihinnasta ovat matalat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    9. 9

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    10. 10

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää