Ilmapallokeskuksessa on aina vappu

Ilmapallokeskuksen seinällä on paljon puhuva kuva: vappu Helsingissä 1950-luvulla. Räntää on satanut koko Mannerheimintie valkoiseksi, ja ilmapallokauppiaan tuotteet makaavat pitkin asvalttia.

Suomessa vappu ja ilmapallot ovat kuuluneet aina yhteen.

– Jo 1920-luvulla vappumarsseilla nähtiin ilmapalloja. Mainospalloina niitä on käytetty jo ennen sitä, kertovat Ilmapallokeskus Balloon Center Oy:n johtajat Petri ja Jonna Nieminen.

Niemisen pariskunnan pallokauppa syntyi 1990-luvun alussa, kun kaksi kauppakorkean opiskelijaa päätti perustaa oman yrityksen.

Ilmapallokeskus on sittemmin kasvanut 1,5 miljoonan liikevaihtoa pyörittäväksi yritykseksi, joka työllistää pysyvästi kymmenen ihmistä. Opinnot jäivät, kun kiinnostava ala imaisi mukaansa.

– Omassa yrityksessä on oppinut paljon enemmän kuin koulun kirjoista, Petri Nieminen virnistää.

Ja minkälaisessa yrityksessä. On helppo uskoa, että Niemisten kaksi- ja kuusivuotiaat lapset ovat vanhempiensa työpaikasta innoissaan. Ilmapallokeskuksen seinät ovat katosta lattiaan täynnä palloa: on perusilmapalloa, Disney-aiheista foliopalloa, vaaleanpunaista hääpalloa ja amerikkalaistyylisesti I love you:ta toivottavaa palloa.

Pelkkä pallokauppa ei elätä. Yhdysvalloissa kehittynyt ilmapallosomistaminen on bisnestä myös Suomessa.

– Vaikka ilmapallot ovatkin meidän keskeinen tuotteemme, pidämme itseämme ennemmin palvelun tarjoajana kuin tavaran myyjänä, Jonna Nieminen korostaa.

Ilmapallokeskuksen liikevaihdosta 90 prosenttia tulee yrityksiltä, yhteisöiltä, puolueilta ja järjestöiltä.

– Kilpailu on tullut kaikkialle, ja kaikilla on tarve viestiä tehokkaasti ja iloisesti, Jonna Nieminen muistuttaa.

– Varsinkin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa yritykset tarvitsevat näkyvyyttä, ja edulliselle näkyvyydelle on kysyntää. Siinä mielessä ilmapallokauppa on aika lamavarma ala.

Näin syksyllä kuluttajan ajatukset ovat tulevan talven juhlissa, mutta ilmapallokauppiaan täytyy ajatella jo ensi kevättä.

– Ensi kauden kick-off alkaa nyt lokakuussa, jolloin vapun tuotteet ovat valmiit. Toukokuussa alkaa sitten vapun purku ja seuraavan suunnitteleminen. Meillä on ympärivuotinen vappu, Niemiset naurahtavat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Näkökulma: Macronin voitto tuskin ratkaisee Ranskan ongelmia

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    6. 6

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    9. 9

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    10. 10

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    8. 8

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    9. 9

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää