Kuntaliitoksillatalousongelmateivät ratkea

Julkaistu:

Kuntia on patisteltu kuntaliitoksiin kulujen karsimiseksi. Hallintomenot ovat kuitenkin vain 3,5 prosenttia kuntien kokonaismenoista.

Kuntaliitto ei vastusta kuntien järkevää yhteistyötä, mutta Kuntaliiton toimitusjohtajan Risto Parjanteen mukaan yhteistyön taloudellisia hyötyjä yliarvioidaan.

Kuntien kokonaismenot ovat noin 29 miljardia euroa. Summasta puolet on kuntatyöntekijöiden palkkoja.

Toimialoittain sosiaali- ja terveystoimi vie puolet kakusta. Kun päälle lisätään opetustoimi, menoista on nimetty kolme neljäsosaa.

Kuntien tulot muodostuvat valtionosuuksista, vero- ja toimintatuloista. Valtionosuudet ovat 17 prosenttia kuntien kaikista tuloista. Valtionosuuksien maksaminen perustuu arvioon. Tarkistuslaskelmissa katsotaan, ovatko valtionosuudet vastanneet kuntien todellisia kustannuksia.

Nyt tehdyissä tarkistuslaskelmissa kävi ilmi, että kuntien saamat valtionosuudet ovat olleet 10 prosenttia todellisia menoja pienemmät. Tältä pohjalta valtio on kunnille velkaa 500 miljoonaa euroa. Lain nojalla palautukset pitäisi maksaa ensi vuonna.

Hallitus kuitenkin päätti jaksottaa valtionosuuksien tarkistusmaksut niin, että kunnat saavat kolmen seuraavan vuoden aikana yhteensä noin 250 miljoonaa euroa. Loppusumman, 244 miljoonaa euroa, hallitus lupaa maksaa vuonna 2008.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Outokumpu kallistui loivan laskun keskellä

    10. 10

      EKP pelkää euron vahvistumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää