Riitautukset myöhentävätasfalttikartellijutun alkua

Julkaistu:

Välijuttujenratkominen vie Kilpailuvirastonvoimavaroja varsinaisiltatöiltä

Keväällä julkistetun asfalttikartelliepäilyn oikeuskäsittely myöhentyy melkoisesti, sillä erilaiset riitautukset siirtävät varsinaisen oikeuskäsittelyn alkua.

– Ihme on, jos asfalttijuttu on vuoden päästä käsitelty markkinaoikeudessa, totesi Kilpailuviraston ylijohtaja Matti Purasjoki eilen viraston Kivi-päivässä Helsingissä.

Purasjoen mukaan kaava menee siten, että erilaiset osalliset pyytävät virastolta asfalttikartelliin liittyviä asiakirjoja nähtäväkseen. Kun virasto ei niitä luovuta, pyytäjät riitauttavat ne. Näiden välijuttujen ratkonta siirtää varsinaisen jutun oikeuskäsittelyn alkua.

– Välijuttuja on jo vireillä.

Riitautukset kiusaavat Kilpailuvirastoa sikälikin, että ne vievät voimavaroja varsinaisilta töiltä.

Purasjoen mukaan välijutut ovat kansainvälinen ilmiö.

– Ruotsissa on ilmennyt täsmälleen sama malli. Siellä oikeutta ei ole vielä päästy edes istumaan, vaikka sikäläinen asfalttikartelli paljastui vuotta ennen meitä.

Ruotsissa harkitaanhenkilötuomioita

Kartellista voidaan Suomessa tuomita sakkoihin vain yritys, ei henkilöitä, esimerkiksi toimitusjohtajaa.

Euroopassa puhaltavat jo uudet tuulet. Britanniassa henkilöseuraamukset otettiin käyttöön hiljattain, ja Ruotsissa on valmistumassa selvitys asiasta.

– Kartellisakot ovat nousseet niin huomattaviksi, että on kysytty onko järkeä panna koko yritys polvilleen yksittäisen johtajan hölmöilyn takia, Purasjoki sanoo.

Suomessa vieläliian aikaista

Purasjoen mukaan Suomessa on vielä liian aikaista pohtia henkilötuomioiden tarvetta kartellijutuissa. Hänen mukaansa ensin on syytä katsoa, mille tasolle sakot nousevat vapulta voimaan astuneen uuden kilpailunrajoituslain aikana.

– Sitten voidaan katsoa ovatko sakot liian korkeita.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on ripittänyt Suomea moneen kertaan kilpailusakkojen pienuudesta.

Esimerkiksi Savossa taksiyhdistykselle mätkäistiin aikanaan kilpailusakko, joka rokotti kutakin taksimiestä 50 eurolla.

Siihen nähden Euroopan komissio noudattaa aivan eri linjaa. Suurin yksittäinen sakko on Hoffmann-La Rochelle mätkäisty 462 miljoonan euron sakko. Outokumpukin sai 36 miljoonan euron sakot osallistumisesta putkikartelliin.

Asfalttikartellipäätös viitoittaa aikanaan tietä uuteen suomalaiseen käytäntöön. Kilpailuvirasto esittää Lemminkäiselle 68 miljoonan euron sakkoa, ja yhteensä vaatimukset nousevat lähes sataan miljoonaan euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      Venäjä testaa konekiväärirobotteja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    11. Näytä lisää