Teleala kaunistielokuun vientilukuja

Julkaistu:

Kovin kasvu tuli EU:n ulkopuolelta, euroalueella vienti heikkeni

Viennin kasvu jatkui elokuussa vahvana sähköteknisen teollisuuden vetäessä edelleen mukavasti. Viime vuoden elokuusta viennin arvo paisui nyt yhdeksän prosenttia noin 3,8 miljardiin euroon, ja edelliskuuhunkin verrattuna kasvua kertyi nelisen prosenttia.

Selittävä tekijä on Nokian verkkoliiketoiminnan ja puhelinmyynnin toipuminen kevään notkahduksen jälkeen.

– Sähkökoneiden ja -laitteiden vienti on ollut aikamoista etenkin EU-alueen ulkopuolelle. Sisäkauppaviennissä niiden arvo sen sijaan väheni, kertoo ylitarkastaja Matias Lintula Tullihallituksesta.

Kasvuluvut eivät kerro koko totuutta

Viennin rakenteen lähempi tarkasteltu paljastaa kasvulukujen vähemmän mairittelevat piirteet. EU:n ulkopuolella Suomen vienti on laajentunut komeat 19 prosenttia, oletettavasti juuri Nokian iskukyvyn parannuttua.

Tärkeimmissä vientimaissamme, jotka sijaitsevat EU-alueen sisällä, vientiluvut kasvoivat kuitenkin vain kaksi prosenttia. Yhteisvaluutta-alueen sisällä vienti jopa laski pari prosenttia.

Koska valuuttakurssit eivät heiluta euroalueen sisäisiä kauppatilastoja, viennin arvon aleneminen Emussa kertonee hintakehityksen jatkumisesta heikkona.

Vaikka vienti näyttääkin olevan kokonaisuudessaan kasvussa, optimismia latistaa myös tieto siitä, että useat viime vuoden vertailuluvut ovat melko heikkoja.

Nyt kirjatusta kasvusta huolimatta viennin arvo oli elokuussa 2002 nykyistä suurempi. Tosin silloin myös dollari oli tämänhetkistä vahvempi ja dollarimääräinen myynti siksi tuottoisampaa.

Kauppatase pysyy plussalla

Elokuussa koko Suomen ulkomaankauppa laajentui, koska myös tuonnissa nähtiin 11 prosentin nousu.

– Sisäkaupassa korostuivat terästuotteet ja EU:n ulkopuolelta Suomeen tuotiin entistä enemmän kivennäispolttoaineita ja energiatuotteita, Lintula kertoo.

Energian ja raaka-aineiden hintojen noususta huolimatta tuonnin arvo jäi viennin arvoa noin 0,7 miljardia euroa pienemmäksi. Näin ollen Suomen kauppatase jatkaa lähes säännönmukaisesti positiivisena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Orpo Nordealle: Minkäänlaista erikoistarjousta ei ole luvassa

    3. 3

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Nokian osake jatkaa vahvassa nousussa – kurssi yli +7 %

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    9. 9

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    10. 10

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää