Piruetti pyörähdellyt jo 30 vuotta

Julkaistu:

Tamperelainen liikunta-asuja valmistava yritys syntyi oman harrastuksen tuomista tarpeista

Tamperelainen Piruetti on pyörähdellyt tanssi- ja liikunta-asuja myyvien erikoisliikkeiden ja isompienkin urheiluliikkeiden seassa jo 30 vuotta.

Tuula Heinivaho pitää yrityksen lankoja käsissään yhtä varmoin ottein kuin leikkaajat omassa ompelimossa saksia. Alun alkaen Piruetti oli kahden naisen yritys, mutta vuosi sitten toinen perustajista, Mirja Eljaala, luopui osuudestaan.

Piruetin historia alkoi Tampereen Hämeenpuistosta, pienestä kahdenkymmenen neliön myymälästä. Asujen suunnittelu ja valmistus oli alusta asti omissa hyppysissä. Kankaat Piruetti tuo Italiasta ja Ranskasta, mutta ne kaavoitetaan ja valmistetaan asuiksi edelleen Hämeenpuiston kyljessä.

Yhtiö on nyt sopivan kokoinen, laskee Heinivaho, eikä lupaa kasvua Tamperetta, Turkua ja Helsinkiä laajemmalle. Toisaalta nettimyymälä kattaa jo koko maan.

– Se on yksi myymälä muiden joukossa.

Piruetin vientiä Heinivaho pitää vielä vaatimattomana.

– Jonkin verran Ruotsiin, Norjaan, Viroon ja Sveitsiin, hän mainitsee ja kertoo myös yksittäisestä japanittaresta, joka on Piruetin vakioasiakas ja tilaa kerralla itselleen asuja huomattavilla summilla.

Tanssin vaatimuksetomissa varpaissa

Kansainväliset merkit ovat tulleet tanssi-, fitness- ja urheiluasumarkkinoille viime vuosina. Jumppamuoti on valunut myös kaduille eri halpatuontiketjujen ansiosta. Omalla tavallaan se on Tuula Heinivahon mielestä edistänyt myös erikoisliikkeen hyvinvointia.

– Kun itse tanssi, tiesi, millaisia asujen tulisi olla, Heinivaho valottaa pohjaa.

Oma tanssijan ja telinevoimistelijan menestyksekäs ura jäi siinä vaiheessa, kun valmentaja alkoi vaatia punttien nostelua.

– Eihän siihen aikaan ajateltu, että nainen nostelisi puntteja, Heinivaho nauraa.

– Ex temporehan kaikki alkunsa sai. Helsingin Ballerina-Shop oli ainoa paikka, mistä siihen aikaan ostettiin tanssiasuja ja tarvikkeita, Heinivaho kertoo.

Ja viimeistään alun epäilyt – sivullisten nimittäin – haihtuivat 1970–1980-lukujen taitteessa, jolloin aerobic rantautui Suomeen.

– Siihen asti asiakkaina olivat ne, jotka olivat aloittaneet tanssin jo pienestä. Muunlaista tapaa harrastaa ei oikeastaan ollut, Heinivaho muistelee.

Eräänlaista murrosta on eletty viime vuosinakin, kun liikkumisesta on tullut harrastus, jonka voi aloittaa missä iässä tahansa.

– Paljon on esimerkiksi nelikymppisiä, jotka vasta aloittavat kuntoilun. Tällainen suuntaus yleistyy koko ajan, Heinivaho iloitsee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    2. 2

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    3. 3

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    8. 8

      Jollan perustajalta startup-alusta – Tavoitteena tuhat yritystä ja miljardi dollaria

    9. 9

      Näin ex-microsoftlaiset loivat itselleen uuden työpaikan – ”Kehuimme maasta taivaaseen”

    10. 10

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    3. 3

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    8. 8

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    9. 9

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    10. 10

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    11. Näytä lisää