Benefonin tappiot pienenemässä

Paikannuslaitteita tuottava Benefon Oyj kertoo ennakkotietoja kolmannen vuosineljänneksen tuloksestaan. Liikevaihto oli noin 1,8 miljoonaa euroa, mikä ylitti noin 0,1 miljoonalla edellisen sekä vuoden takaisen neljänneksen myynnin.
Liiketulos ennen kertaluontoisia eriä oli noin 0,5 miljoonaa euroa tappiolla, mikä oli noin 0,4 miljoonaa parempi kuin edellisen neljänneksen vastaava liiketulos. Viime vuonna vastaavaan aikaan yhtiö menetti 0,8 miljoonaa.

Yhtiö tulee kyseisessä välitilinpäätöksessä 1-9/2004 alaskirjaamaan jakeluverkon muutoksista johtuvia epävarmoja saatavia noin 0,25 miljoonan euron edestä minkä lisäksi nmt-tuotannon odotettuakin nopeammasta vähenemisestä ja kuluvan vuoden alkupuoliskon suunniteltua pienempänä toteutuneesta kokonaismyynnistä johtuen yhtiö tulee suorittamaan noin 0,85 miljoonan euron ylimääräisen varaston arvonalennuksen.

Samalla salolaisyhtiö ilmoittaa, että sen lokakuussa järjestettävän osakasannin osakekohtaiseksi merkintähinnaksi on muodostunut 0,14 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    10. 10

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää