Delta julkisti maansuurimman autotaloverkoston

Julkaistu:

Muun muassa Fiatia ja Mazdaa kauppaava Delta-konserni julkisti eilen uuden myyntiverkoston, joka koostuu 38 autotalosta 34 paikkakunnalla. Kooltaan se on Suomen suurin. Nykysuuntauksesta poiketen autotalot eivät toimi yrittäjävetoisesti, vaan konserni omistaa itse kaikki autotalot sataprosenttisesti.

Toimitusjohtaja Risto Leppänen, miksi Delta-konserni haluaa omistaa myyntiverkoston kokonaan itse?

– Näin asiakkaalle taataan samat palvelun puitteet paikkakunnasta riippumatta. En puhu autokaupan McDonaldsista, mutta nyt tarjolla on samat nuotit kaikille. Ketjukonseptilla pystymme nopeammin seuraamaan myynnin ja tarjousten kehitystä. Homma pysyy paremmin näpeissä.

Yrittäjävetoisuutta perustellaan usein tehokkuudella. Mistä tiukka ketjuohjaus saa tehokkuutensa?

– Tietotekniikan ansiosta joka liikkeeseen ei tarvita kovapalkkaista johtajaa.

Vieläkö Delta-verkosto kasvaa nyt julkistetusta?

– Suuret manööverit on tehty, hienosäätöä on jäljellä. 13 kuukauden aikana ostimme 12 yritystä ja investoimme verkostoon 20 miljoonaa euroa. Aiemmin toimimme niin, että meillä oli 20 omaa autotaloa ja 20 yrittäjän omistamaa autotaloa, jotka myivät merkkejämme.

Deltan myynnissä on yhteensä 13 automerkkiä, mukana perinteikäs Lada. Kuinka venäläisauto käy kaupaksi?

– Ladan myynti on laskenut, sen osuus on kolme prosenttia bisneksestä. Sillä ei ole enää mainittavaa roolia. Vielä 1980-luvulla se oli Suomen myydyin automerkki.

Deltan uusin merkki on korealainen Kia, joka on ollut myynnissä kuukauden. Kuinka myynti on käynnistynyt?

– Hyvin. Joidenkin mallien toimitusajat ovat venyneet tammikuulle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Fed piti USA:n ohjauskoron ennallaan – taseen supistaminen alkaa ”melko pian”

    8. 8

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    9. 9

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    10. 10

      Yritys hukassa? Ei enää!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    11. Näytä lisää