Syksy tuo valoa Nokialle

Julkaistu:

Nokian osavuosikatsauksessa ilmoitetaan matkapuhelinmyynnin lisääntyneen odotuksia enemmän. Yhtiöllä on pitkästä aikaamahdollisuus yllättää markkinat iloisesti.

Nokia julkistaa ensi torstaina osavuotiskatsauksensa kolmannelta neljännekseltä. Odotukset ovat korkealla, sillä markkinoilla odotetaan yhtiön kertovan matkapuhelinmyynnin selvästä kasvusta. Samana päivänä osavuotiskatsauksensa julkistaa monta kertaluokkaa pienempi SonyEricsson.

Syyskuun alussa Nokia nosti kolmannen neljänneksen tulosarviotaan kolmanneksen ja ilmoitti lisänneensä puhelimiensa myyntiä ennakoitua enemmän. Nokian hittipuhelimia kolmannella neljänneksellä olivat yhtiön ensimmäinen simpukkapuhelin 7200 ja kesällä kaupoista loppunut 6230. Tiettävästi yhtiö on myynyt kesällä julkistettua 7610-puhelinta jo yli miljoona kappaletta.

Nokian kannattavuuden parantuminen johtuu pääasiassa siitä, että se on lisännyt kalliiden puhelinmallien myyntiä. Matkapuhelinkauppiailta saadut tiedot vahvistavat kuluttajien olevan valmiita maksamaan siitä, että puhelimessa on kamera, värinäyttö ja erilaisia multimediaominaisuuksia. Kalliissa puhelimissa on parhaat katteet.

Syksyn aikana Nokia julkaisee vielä useita uusia puhelimia. Pitääkseen kilpailijansa epätietoisina uutuuksista Nokia on muuttanut puhelimiensa julkistustapaa. Yhtiö julkaisi 23. syyskuuta 6670-älypuhelimen, jonka odotetaan olevan jo lähiaikoina kaupoissa. Perinteisesti Nokia on ilmoittanut julkistuksistaan useita kuukausia ennen kun ne ovat kaupoissa.

Syksyn kuuma peruna verkkopuolella on yhdysvaltalaisen Cingularin pian rakennettava 3G-verkko. 830 miljoonan euron hanke jaetaan todennäköisesti kolmen verkkotoimittajan kesken, joista yksi olisi Nokia. Jos Nokia saa huomattavan osan Cingularin verkkotoimituksesta, se merkitsee tärkeää piristysruisketta Nokia Networksille.

Joulumyyntiä varten Nokialla on enää vähän aikaa saada uusia, ennakkoon julkistamattomia puhelimia kauppoihin. Ne saattavat ratkaista, mikä on Nokian asema markkinoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää