Rouva aurinkoinen

Turkulainen Kirsi-Marja Kajander, 42, on noussut yrittäjäjärjestön huipulle nopeasti ja yllättäenkin.

– Aluksi kuului sellaista kommenttia, että olisiko vähän kevyt näihin kuvioihin. Mutta täytyy sanoa, että ote on tiivistynyt ja linja pitää, kertoo eräs läheltä seurannut.

Kajanderin yhteistyökykyä ja positiivisuutta kiitellään. Hänen kannattajansa kuvailevat häntä perusyrittäjän näköiseksi, sillä Kajanderin Matkatoimisto Heta työllistää juuri Suomen Yrittäjien jäsenistön tilastollisen keskiarvon, eli viisi työntekijää.

Toisaalta Kajanderin tielle poikittain sattuneet ovat saaneet oppia tuntemaan myös aurinkoisen hymyn vastapuolen.

– Olen tehnyt sellaisia ratkaisuja, joita monet eivät ole pystyneet tekemään. Olen eronnut, lähtenyt säännöllisestä palkkatyöstä yrittäjyyteen tietämättä siitä juuri mitään. Olen myynyt yhden yrityksen ja perustanut nykyisen. Kun on joutunut tekemään päätöksiä omassa elämässään, se on kasvattanut selkärankaa tekemään päätöksiä, vaikka ne olisivat kipeitäkin, hän sanoo.

Päätöksenteon lisäksi Kajander lukee vahvuuksikseen yhteistyökyvyn ja esiintymisen.

– Pitää esiintyä niin, että se luo voimaa ja henkeä. Kun kunnioittaa tilaisuutta kaikella olemuksellaan, sellaisen puheenjohtajan kehtaa lähettää minne vain.

Kajander on ollut yrittäjänä 15 vuotta. Hän perusti ensimmäisen matkatoimistonsa vuonna 1989 opeteltuaan ensin työn palkollisena kahdeksan vuoden ajan. Hän aloitti työt heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

Kajanderiin eniten vaikuttaneet ihmiset eivät ole julkisuudesta tuttuja.

– He ovat ihmisiä, jotka ovat ottaneet minut ensi kertaa töihin ja uskoneet minuun. Minut on kotona kasvatettu sellaisessa hengessä, että en ole yhtään huonompi kuin pojat.

Kajanderilta on kysytty ajankäytön riittämistä puheenjohtajatyöhön.

– On kaksi tahoa, joiden hyväksynnän pyysin jo varapuheenjohtajaksi lähtiessäni: henkilökunta ja perhe. Jos jompi kumpi olisi sanonut vastaan, niin en olisi lähtenyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    6. 6

      Jos autosi näyttää tältä, olet pulassa

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      7 tapaa rikastua – katso mikä on varmin

    9. 9

      Ukrainan talous on vararikon partaalla

    10. 10

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää