Tilastot ravistelevatamerikkalaisobligaatioita

Yhdysvaltojen obligaatiomarkkinat ovat ajaneet vuoristorataa tänä kesänä. Talouden kasvu- ja inflaatio-odotuksia heijastava kymmenen vuoden viitelainan tuotto on vaihdellut voimakkaasti, kun Saksan vastaava tuotto on laskenut suhteellisen vakaasti.

Saksan lainan tuotto on painunut kesäkuun alun 4,4 prosentista tasan neljään, kun Yhdysvaltojen lainan tuotto on laskenut 4,8 prosentista 4,2 prosenttiin.

Yhdysvaltojen lainan tuotto on kuitenkin yrittänyt kääntyä nousuun jo muutaman kerran, ja kiipesi heinäkuun lopulla 4,4 prosentista 4,6 ja elokuun lopussa 4,15 prosentista 4,30 prosenttiin ilman että Saksan lainatuotto juurikaan muuttui.

Viimeksi kuluneen viikon mittaan Yhdysvaltojen lainatuotto on taas kiivennyt neljästä yli 4,20 prosenttiin.

Yhdysvaltojen pitkän viitelainan tuotto nousee, koska talouskasvun ennakoidaan voimistavan talouden inflaatiopaineita ja osittain myös liittovaltion kasvavan lainanoton nostamana.

Pitkä viitelaina reagoi talouden näkymiin erityisen voimakkaasti, koska sen arvo on lyhyitä korkosijoituksia alttiimpi esimerkiksi juuri inflaation vaikutuksille. Kymmenvuotisen lainatuoton kehitys mittaakin suoraan odotuksia talouden kehityksestä.

Deutsche Bank arvioi alkukesästä, että tuoton pitäisi olla noin prosenttiyksikkö silloista korkeammalla jotta se olisi talouden inflaatiopaineiden tasalla. Tuoton nousuyritykset ovat kuitenkin jatkuvasti katkenneet tilastolukujen aiheuttamiin yllätyksiin.

Kun tilastot eivät vastaa odotuksia, korkosijoitusten tarjoama kohtalainen varmuus vetää sijoituksia ja viitelainojen tuotot laskevat.

Heinäkuun lopulla Yhdysvaltojen kymmenvuotinen viitelaina tuotti noin 4,6 prosenttia, 0,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin Saksan, ja talouden kasvu näytti olevan pääsemässä uuteen vauhtiin. Viikkoa myöhemmin lainan tuotto oli kuitenkin 4,2 prosentin tuntumassa ja tuottoero Saksan puolittunut.

Syynä oli tieto, joka kertoi Yhdysvaltojen talouden luoneen heinäkuussa 32 000 uutta työpaikkaa odotetun 240 000 sijasta. Tieto kyseenalaisti kaikki Yhdysvaltojen kotimarkkinoiden varaan rakennetut kasvuodotukset koska se merkitsi Yhdysvaltojen työmarkkinoiden kiristyneen entisestään ja pahensi kuluttajien huolta toimeentulostaan.

Yhdysvaltojen työmarkkinoille tulee kuukausittain yli 100 000 uutta työikäistä työnhakijaa, joten kuukausittain tarvitaan selvästi tätä enemmän uusia työpaikkoja työllisyyden kohentamiseksi.

Lehtitieto kertoo, että Chicagon johdannaispörssin korkomeklarit huusivat spontaanisti presidentinvaalihaastaja John Kerryn nimeä samalla, kun muuttelivat vauhdikkaasti sijoituksiaan heinäkuun työpaikkamäärän julkistamisen jälkeen.

Meklarit arvelivat heikon työllisyyskehityksen kaatavan presidentti Bushin. Vastaavalla tavalla syyskuun alkupäivinä julkistettu tieto, jonka mukaan työpaikkojen määrä kasvoi elokuussa 144 000:llä, rohkaisi kymmenen vuoden lainatuoton nousemaan parissa päivässä 4,11 prosentista 4,30 prosenttiin.

Samalla se kasvatti tuottoeron Saksaan noin 0,08 prosenttiyksiköstä 0,15 prosenttiyksikköön.

Sen jälkeen tuottoero painui alimmillaan lähes olemattomiin, ja molemmat lainat tuottivat pari viikkoa sitten noin 3,98 prosenttia. Eilen tuottoero oli kuitenkin palannut 0,2 prosenttiyksikköön amerikkalaislainan tuoton noustua yli 4,20 prosentin.

Se, jatkuuko nousu vai onko luvassa taas uusi pettymys talouden kasvuodotuksiin riippuu tämäniltaisesta työllisyystilastosta.

Mikäli uusien työpaikkojen määrä syyskuussa poikkeaa selvästi odotetusta 150 000 paikasta, on Yhdysvaltojen lainatuottoon ja todennäköisesti myös dollarin kurssiin odotettavissa rajuja muutoksia.

Perjantai-illan liikkeitä korko- ja valuuttamarkkinoilla voimistaa myös osaltaan sekä Yhdysvaltojen että Japanin markkinoiden maanantainen vapaapäivä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    10. 10

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää