Kaikkituotteetyhteenpakettiin

Tallennusohjelmistoistaan tunnettu Roxio on koonnut yhteen tuotepakettiin runsaasti erikseen myynnissä olevia ohjelmia. Tarkoitus on, että kuluttajalle tarjotaan houkutteleva paketti eri käyttöön tarkoitettuja ohjelmia. Mukana on esimerkiksi cd-levyjen poltto-ohjelma, valokuvankäsittelyohjelma ja videoiden muokkausohjelma.

Varsinkin kotikäyttäjät ottavat laiskasti varmuuskopioita kiintolevyn sisällöstä, mutta pakettiin kuuluva Easy Cd & DVD Creator kelpaa mainiosti esimerkiksi varmuuskopioiden tekoon. Ohjelmalla voi ajoittaa säännölliset varmuuskopiot. Ohjelma osaa automaattisesti arkistoida isot tiedostot useille cd- tai dvd-levyille. Käyttökelpoisuutta lisää levyjen salasanoissa käytettävä 128-bittinen salaus. Ohjelmalla voi myös kopioida dvd-video-tiedostoja, tosin vain suojaamattomia sellaisia.

PhotoSuite 7 Platinum -kuvankäsittelyohjelmasta on hyötyä erityisesti digikuvaajalle. Kuvankäsittelyn ammattilaiset eivät arvostane holhoavaa käyttöliittymää, mutta kotikäyttäjille käyttöliittymästä on varmasti iloa. Kuvista saa helposti ja nopeasti parempia. Esimerkiksi punasilmäisyyden poisto on varsin helppoa.

VideoWave 7 Pro on tarkoitettu videotiedostojen editointiin. Ohjelmalla voi samanaikaisesti hallita 14:ää yksittäistä raitaa. Elokuvien siirto videotallentimelta kiintolevylle on tehty helpoksi. Ohjelman mukana on varsin kattava valikoima erilaisia tehosteita. Lopuksi muokatusta materiaalista voi tehdä dvd-elokuvan. Dvd-elokuvan valikoista voi tehdä näyttävän näköisiä pienellä vaivalla.

Kaikkia ohjelmia yhdistää näyttävän näköinen käyttöliittymä. Ohjelman käytön opetteluun ei tuhraannu aikaa, ja lopputulos on hyvännäköinen. Roxio Creator 7 -paketti maksaa hieman alle 100 euroa. Paketin ohjelmat ovat ostettavissa myös erikseen, mutta esimerkiksi VideoWave 7 Pro maksaa erikseen ostettuna lähes 80 euroa.

Tuomas Karhu

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    2. 2

      Lisää lentoja itään? Kiinalaisia lentoyhtiöitä maanitellaan Suomeen

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää