SSH:n puhemiesei turhia puhu

SSH Communications Securityn tuore teknologiajohtaja Timo J. Rinne sanoo, että yhtiö ei halua kilpailla julkisuudesta muiden tietoturvayhtiöiden kanssa.

Rinne on aiemmin vastannut yhtiön uusista tuoteteknologioista ja sivussa hoitanut myös yhtiön puhemiehen tehtäviä. Tietoturvayhtiön puhemieheksi Rinne on ollut kovin hiljainen.

– Emme ole katsoneet asiaksemme ottaa kantaa jokaiseen tietoturvauutiseen, hän sanoo.

Rinteen mukaan julkisuutta rajoittavat myös yhtiön asiakaskunnan toiveet matalasta profiilista, jonka vuoksi useat suuret sopimukset jäävät julkistamatta.

Rinne nimitettiin tiistaina SSH:n teknologiajohtajaksi. Aiemmin pestiä hoiti yhtiön perustaja ja pääomistaja Tatu Ylönen. Ylönen panostaa jatkossa väitöskirjansa tekoon.

Rinteen mukaan nimitys on loogista jatkoa kehitysjohtajan tehtävilleen.

– CTO:na aikaperspektiivini hieman pitenee eli olen vastuussa teknologiatrendien seuraamisesta useamman vuoden aikavälillä.

Tatu Ylönen rekrytoi Rinteen vuonna 1998. Sitä ennen Rinne työskenteli Nokian tutkimuskeskuksessa.

Tietotekniikka on pitkään ollut Rinteelle työn lisäksi myös harrastus.

– Aiemmin tietotekniikan parissa jaksoi puuhastella ympäri vuorokauden, Rinne sanoo.

Nykyisiä harrastuksiaan hän luonnehtii poikkitieteellisiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    3. 3

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    4. 4

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Edellistä luottamushuippua seurasi talouden sukellus – ekonomisti löysi syyllisen

    7. 7

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    8. 8

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    9. 9

      Oxfam: Eurooppalaispankeilla miljardien voitot veroparatiiseissa

    10. 10

      Käyrä hyppäsi kattoon – näillä luvuilla Suomi kasvaisi hurjaa vauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    4. 4

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    5. 5

      Trumpin dollarille tuoma arvo katosi – ”Vaikutukset vasta alkaneet”

    6. 6

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    7. 7

      Käyrä hyppäsi kattoon – näillä luvuilla Suomi kasvaisi hurjaa vauhtia

    8. 8

      Suuryhtiöiltä käräjöidään 12 miljoonaa: ”Kyyneleet silmissä on kerrottu, kun pappa hoiti metsää”

    9. 9

      Luottamus talouteen nousi kaikkien aikojen ennätykseen

    10. 10

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää