Cognos osti puuttuvan budjetointipalikan

Julkaistu:

Bisnesraportointiin erikoistunut Cognos laajentaa tarjontaansa konsernitilinpäätöksiin ja ostaa 53,1 miljoonalla dollarilla ruotsalaisen Frangon.

Tukholmassa pääkonttoria pitänyt Frango kehittää laskentajärjestelmiä, joilla kansainväliset yritykset keräävät yhteen tytäryhtiöidensä tunnuslukuja ja laativat tilinpäätöksiä. Tämä osaamisalue on puuttunut kanadalaiselta Cognokselta.

Konsernitason laskentajärjestelmät ovat olleet Cognoksen pahimpien kilpailijoiden, Hyperionin ja SASin vahvuuksia.

Cognos on tarjonnut sovelluksia ja työkaluja suunnitteluun, raportointiin, analysointiin ja mittaamisiin. Kaksi vuotta sitten se laajensi valikoimaansa budjetointityökaluihin ja osti Englannissa perustetun Adaytumin.

Suomessa 35 asiakasta

Frango-kauppa vahvistaa Cognoksen asemia Euroopassa. Se saa jalkansa suurten kansainvälisten yritysten oven väliin.

Frangolla on noin 1 300 asiakasta. Sen asiakkaita ovat esimerkiksi Agfa, Ikea, Mövenpick, Credit Suisse, DHL, Lukoil ja Vattenfall.

Suomessa Frangon järjestelmiä käyttää 35 yritystä, muun muassa Sonera, Iittala, Silja Line, Uponor, Raisio, Tamro, Sponda, OMHEX, Lassila&Tikanoja, Elektrobit, Scanfil, YH-Yhtymä ja Wihuri.

– Suurin osa Frangon asiakkaista käyttää myös meidän välineitämme, mutta pystymme nyt tukevoittamaan tarjontaamme, Suomen toimitusjohtaja Matti Karell näkee.

Cognoksella on ollut oma konsolidointi- eli keskittämistyökalunsa, mutta se on suunniteltu Pohjois-Amerikan markkinoita varten. Frangon työkalu ottaa huomioon eri maiden asetukset ja siinä on valmiiksi automatisoitu esimerkiksi Suomen viranomaisten vaatimukset.

Frango perusti Suomeen tytäryrityksen viisi vuotta sitten. Viiden hengen yritys siirtyy osaksi Cognoksen Suomen 21 työntekijän organisaatiota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Turvatyynyskandaalissa ryvettynyt Takata on hakenut konkurssisuojaa

    3. 3

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Teknologiateollisuuden Inkeroinen MT:lle: Suomen mallista keskusteltiin viime viikkoihin saakka – ”Tiimalasista loppuu hiekka”

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää