Novellin uusi maajohtaja valitsi puolensa

Julkaistu:

Värittömänä pidetty verkkoratkaisujen toimittaja Novell pääsi yllättämään vaihtamalla maajohtajaa. Harry Martin poistui kesällä kaikessa hiljaisuudessa. Kim Aaltonen löytyi hänen paikalleen läheltä: IBM:stä, jossa hän vastasi Pohjoismaiden ja Baltian Linux-toiminnasta sekä tehotietojenkäsittelystä ja grid-ratkaisuista.

Vielä viime perjantaina Aaltonen ajoi töihin kahdeksan minuuttia Munkkiniemeen. Tämän viikon maanantaina matka puolittui ja suuntautuu nyt Novellin tiloihin Perkkaalle. Mutta ihan kaikki ei sentään muuttunut: edelleen työnantaja on kvartaalijohdettu amerikkalaisyritys ja edelleen työ liittyy avoimiin standardeihin.

– En olisi muunlaiseen paikkaan lähtenytkään, eikä olisi ehkä pyydettykään, Aaltonen nauraa.

Eikä Aaltonen ihan vieraaseen taloonkaan tullut: Novell ja IBM ovat pitkäaikaisia kumppaneita. Niinpä talon täytyi olla tuttu hyvässä ja pahassa?

– Novellilla on mielenkiintoinen murrosvaihe meneillään ja mahdollisuudet ovat suuret. Tiedän myös, että meitä pidetään vaikeaselkoisena ja että näkyvyyttämme pidetään huonona.

Tähän tulee muutos?

– Tarkoitus on markkinoida osaamistamme ja ratkaisujamme tehokkaammin, Aaltonen myöntää.

Se tehdään ennen kaikkea kumppanien kautta. Seitsemän hengen suuruisen maaorganisaation kasvattaminen ei ole itsetarkoitus, mutta tarpeen vaatiessa sitä kasvatetaan.

MerkittävinLinux-tarjoaja

Novellin uuden nousun siemen piilee avoimessa yhteisössä. Aaltosen mukaan Novellin haaste on nyt viestiä, että se pystyy toimittamaan turvallisia, luotettavia ja kustannustehokkaita Linux-ratkaisuja.

– Linux on valtavirtaa. Enää ei tarvitse erityisesti perustella päätymistään Linux-ratkaisuihin. Linux-työpöytäkin on tuloillaan, Aaltonen uskoo.

Suomessa Novellin tilanne on Linuxin kannalta herkullinen - onhan Novell Suse-ostonsa jälkeen merkittävin Linux-ratkaisujen tarjoaja Suomessa. – Myös identiteettiin perustuville ratkaisuille voi ennustaa hyvää tulevaisuutta.Itsepuolustuksen osaaja

Kim Aaltonen, DI, 30 v.

– 1998-1999 EDS Electronic Data Systems Oy

– 1999-2004 IBM

– 4.10.2004&tab;Novell, maajohtaja

– naimisissa,kaksi alle 2-vuotiasta lasta

– harrastus: korealainen itsepuolustuslaji Hapkido,jossa 2. danin musta vyö

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    2. 2

      Moody’s laski Britannian luottoluokitusta – ”Ei ole enää vakuuttunut”

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    7. 7

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    8. 8

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    9. 9

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    10. 10

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää