Kuparin hinta lähti uudelleen rajuun nousuun

Julkaistu:

Outokummun Harjavallan kuparisulaton viime vuonna ostanut Boliden tekee ennätystulosta

Kuparin markkinahinta on lähtenyt kesän hengähdystauon jälkeen uudelleen rajuun nousuun. Kilo kuparia maksaa Lontoon metallipörssissä melkein kaksi kertaa niin paljon kuin vuosi sitten. Kuparivarastot ovat lähes olemattomat, mikä työntää hintaa ylöspäin.

– Fyysisestikin tavarasta on pulaa. Kuparin hinnat ovat vuosia olleet alhaiset eikä kukaan ole investoinut uusiin kaivoksiin. Kuparin kysyntä on nyt kuitenkin kasvanut, varsinkin Kiina ja USA vetävät, selittää markkinatilannetta Bolidenin sulattotoiminnasta vastaava johtaja Jukka Järvinen.

Tuorein markkinaheilahdus selittyy Järvisen mukaan Kiina-ilmiön lisäksi lähinnä myönteisellä markkinatunnelmalla, joka vetää nyt kaikkien metallien hintoja kovaa ylöspäin.

Metallien kallistumisesta lihavimmat voitot kerää kaivostoiminta, jonka tulos Bolidenissä ensimmäisellä vuosipuoliskolla nousi viime vuoden tappiotasolta tukevasti voitolle, liikevoittoprosentti loikkasi 23:een.

Myös rikasteesta metallia tekevien kuparisulattojen tulos on roimasti parantunut, koska jalostuspalkkiot ovat alkaneet kasvaa. Bolidenin sulattotoiminnan liikevoitto melkein kolminkertaistui ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Liikevoittoa syntyi jo yli kuusi prosenttia liikevaihdosta, kun samojen yksiköiden pro forma -liikevoittoprosentti viime vuonna jäi reiluun kolmeen.

Harjavallankin tulos kohenee

Outokumpu myi viime vuoden suuren yritysjärjestelyn osana Harjavallan-kuparisulattonsa Bolidenille, järjestely toteutui vuodenvaihteessa. Harjavalta Metalsin viimeinen vuosi Outokummussa jäi hyvin laihaksi: 403 miljoonan euron liikevaihdosta jäi vaivainen 12 miljoonan euron liikevoitto. Uudessa kodissa Harjavalta Metalskin on päässyt tuloksenteon makuun.

Järvisen mukaan uuden Bolidenin tulostasoa selittää kallistuneiden metallien ja jalostuspalkkioiden kanssa yrityskaupan synnyttämät synergiat, jotka kohoavat vuositasolla jopa 30 miljoonaan euroon.

– Bolidenin tuotanto on sujunut hyvin, olemme pystyneet vähentämään kustannuksia, sanoo Järvinen.

Synergioita tuo esimerkiksi Harjavallan- ja Rönnskärin-tuotantojen optimointi. Se tosin johti osavuosikatsauksen mukaan alkuvuonna Harjavallan-tuotannon lievään pienenemiseen.

Lisää kaivoksia

Markkina-analyysien perusteella Järvinen uskoo, että kuparimarkkinoiden hyvä imu jatkuu vielä ensi vuoden, mutta sitten tahti saattaa hiipua.

– Uutta tuotantoa aletaan rakentaa näillä hinnoilla, kaivokset tuottavat jo nyt juuri niin paljon kuin on mahdollista, sanoo Järvinen.

Tulokseltaan ja taseeltaan vahvistuvaa Bolidenia ei kiinnosta Outokummun myyntiin panemien, heikosti kannattavien kuparituotteiden ostaminen.

Viime vuoden vaihtokaupoissahan kuparituotteita siirtyi Bolidenistä Outokumpuun.

– Bolidenin strategia on on fokusoitua kaivos- ja sulattotoimintaan, näissä on ihan riittävästi haasteita, sanoo Järvinen.

Viime vuoden vaihtokauppojen seurauksena Outokumpu omistaa Bolidenista 49 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    6. 6

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    9. 9

      Autoliitto Lännen Medialle: Britannian tavoite on ”todella kunnianhimoinen”

    10. 10

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    10. 10

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää