Vakuutusyhtiöiden hinnoittelujäi tasa-arvodirektiivin ulkopuolelle

Julkaistu:

EU-maat ovat päässeet poliittiseen yhteisymmärrykseen tasa-arvodirektiivistä, joka kieltää sukupuolisyrjinnän tavaroiden ja palvelujen hinnoittelussa.

Vakuutusyhtiöt voivat jatkaa kuitenkin sukupuolen käyttöä vakuutusten hintoihin vaikuttavana tekijänä, sillä jäsenmaat voivat anoa Euroopan komissiolta vakuutusyhtiöiden osalta poikkeusta.

Maan täytyy osoittaa komissiolle, että vakuutusyhtiöt arvioivat sukupuolen aiheuttaman riskin objektiivisin perustein.

Ainakin Suomi, Saksa, Britannia, Irlanti, Itävalta ja Espanja haluavat sulkea vakuutusalan direktiivin ulkopuolelle.

Tasa-arvodirektiivi hyväksytään lopullisesti joulukuussa, jonka jälkeen kansallisella lainsäätäjällä on kolme vuotta aikaa soveltaa se kansalliseen lainsäädäntöön.

Direktiivin odotetaan vaikuttavan esimerkiksi kampaamo- ja parturipalvelujen sekä räätälipalvelujen hintoihin, jotka ovat erilaiset miehille ja naisille.

Suomessa tasa-arvovaltuutettu on ottanut kampaamo- ja parturipalvelujen hinnoitteluun jo sen kannan, että ainoastaan työmäärä voi ratkaista erilaisen hinnan miesten ja naisten tukan leikkuussa.

Sukupuolisyrjintää hinnoittelussa epäilevät kuluttajat saavat direktiivistä uutta puhtia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi ammattibarometri julki: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    2. 2

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    3. 3

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    4. 4

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    5. 5

      Liikemiehen villi visio: Joulupukille oma valtio Rovaniemen viereen

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Yksi asukas voi aiheuttaa ötökkäpiinan koko taloon – osa kieltäytyy luteiden hävityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    11. Näytä lisää