Öljy hermoilee Yhdysvalloissa, eurolle tekninen takaisku

Julkaistu:

Eilinen sujui markkinoilla suhteellisen rauhallisissa merkeissä, ainoan poikkeuksen teki euro joka hermostui sekä ennakoitua heikommista vähittäismyyntiluvuista että keskuspankkijohtaja Jean-Claude Trichet:n antamasta lausunnosta ja sukelsi takaisin viime viikon tasolle. Trichet arveli, että kalliimpi öljy pitää ottaa huomioon korkopolitiikassa, mikä tulkittiin varoitukseksi siitä että ensi kevääksi odotettu koronnosto saattaa siirtyä. Valuuttamarkkinoita hermostuttivat myös G7-kokouksen jälkitunnelmat, joiden viesti oli että Kiina ei aio purkaa juanin dollarikytköstä aivan ensi hätään vaikka vaaleihin valmistautuvat amerikkalaispoliitikot kuinka kehottaisivat. Kiinan ulkomaankauppa on kohtalaisessa tasapainossa, ja Yhdysvaltojen kasvava vaje on pikemminkin amerikkalaisteollisuuden kilpailukyvyn kuin valuuttakurssin aiheuttama. Joka tapauksessa, euro otti takaisin viime viikon lopulla tekemänsä, teknisten syiden laukaiseman äkkinousunsa.

Öljyn hinta on palannut yli 50 dollarin New Yorkissa viime yönä markkinapelureiden huolestuttua Meksikonlahden tuotannon toipumisen jäämisestä kukaties toivottua hitaammaksi hirmumyrskyn jälkeen. Varsinaisessa kaupankäynnissä West Texas laski eilen 50,1 dollarista 49,7 dollarin kautta 49,9 dollariin tynnyriltä, mutta futuurinoteeraukset kipusivat haamurajan yläpuolelle. Kyseessä lienee kuitenkin pikemminkin paikallinen ongelma, Brent laski eilen 47,2 dollarista 46,6 dollariin tynnyriltä ja on tänä aamuna painunut 46,2 dollariin. Markkinoilla on kuitenkin melko rauhallista, perjantain työllisyysluvut ovat ensimmäinen merkittävämpi tilasto tällä viikolla. Yhdysvaltojen vaalitaistelu säilyy kiinnostuksen kohteena, tänään päähuomio on varapresidentti Cheneyn ja haastaja John Edwardsin televisioväittelyssä.

Osakemarkkinoilla Yhdysvaltojen indeksit jatkoivat varovaista etenemistä, Dow Jones vahvistui 0,2, S&P 500 0,3 ja Nasdaq 0,5 prosenttia. Aasiassa Nikkei on hienoisessa laskussa eilisen nopean nousun rekyylireaktion vuoksi, Tokiosta saatujen tietojen mukaan elektroniikkateollisuuden osakekurssien epäillään jo ennättäneen liian korkeiksi. TOpix on heikentynyt 0,1, ja Hang Seng 0,4 prosenttia, Kospi on Nikkein tavoin laskenut joitakin prosenttiyksikön sadasosia. Eurooppa hakee suuntaa heikomman euron vaikutuksista ja tämän päivän tilastoista EKP:n torstain korkopäätöstä odotellessaan.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto kipusi eilen 2,62 prosentista 2,64 prosenttiin käytyään välillä 2,68 prosentissa. Kymmenvuotinen laski 4,19 prosentista 4,24 prosentin kautta 4,17 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen vaihteli 2,6 ja kymmenvuotinen 4,04 prosentin ympärillä ja euroalueen pisimmissä talletuskoroissa on ollut vaihteeksi hienoista nousua. Euron heikentyminen lienee osittain johtunut talletusten suosion heikentymisestä Trichet’n lausunnon tuloksena.

Valuuttamarkkinoilla dollari kävi 111,2 jenissä ennenkuin palasi 10,8 jenin tuntumaan. Euro luisui eilisaamuna 1,24 dollarista 1,2355 dollarin tekniselle tukitasolle, jonka murruttua euro sukelsi kerralla 1,225 dollariin asti. Tänä aamuna se on toipunut aavistuksen 1,228 dollarin tienoille. Kurssivaihtelu näyttää tällä hetkellä seuraavan teknisiä tekijöitä ja nopeaa positioiden ottoa Yhdysvaltojen perjantain tilastoja odoteltaessa. Euro on samalla painunut 137,2 jenistä 136 jenin tuntumaan.

Yhdysvaltojen ainoa tilasto tänään on palvelualojen ISM-indikaattori, jonka toivotaan antavan ennakkotietoa työvoimatilastoista: palvelualat ovat Yhdysvaltojen tärkein työllistäjä. Euroopasta on luvassa tietoja Espanjan, Saksan ja koko euroalueen työttömyysluvuista ja Espanjan teollisuustuotannosta. Luvut antanevat jonkin verran osviittaa EKP:n torstaisesta kannanotosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    4. 4

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    5. 5

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    8. 8

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    5. 5

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    6. 6

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    7. 7

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    8. 8

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    9. 9

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    10. 10

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää