Venäjän öljytuotantouhkaa kääntyä laskuun

Julkaistu:

Tohtori Fiona Hillin mukaan Venäjällä on laiminlyöty öljyntuotannonkehittämistä

Venäjän öljyntuotannon ja -viennin kasvu uhkaa tyrehtyä, koska maan energiateollisuus on laiminlyönyt panostuksiaan uusien öljyvarojen löytämiseen ja öljytuotantonsa kehittämiseen, sanoo tohtori Fiona Hill Washingtonissa sijaitsevasta Brookings-instituutista.

Hillin mukaan nyt meneillään oleva öljybuumi Venäjällä on väliaikainen ja tulee väistämättä loppumaan. Hän puhuu jopa tuotantokuplasta. Öljyn tuotanto voi vähetä jo ensi vuosikymmenellä. Länsi-Siperian vanhat öljykentät ovat ehtymässä, ja toisaalta Itä-Siperian öljyvarojen ottaminen tuotantoon vaatii paljon aikaa sekä tuntuvia investointeja.

– En tarkoita, että Venäjältä loppuu öljy. Kysymys on siitä, voiko Venäjä kasvattaa tuotantoaan kysynnän mukaan. Se, koska tämä väistämätön pudotus tuotannossa tulee, riippuu ennenkaikkea poliittisista elimistä, ei niinkään teknologiasta, Hill sanoo.

Hill esitti ajatuksiaan maanantaina Venäjän taloutta käsittelevässä asiantuntijaseminaarissa Säätytalolla Helsingissä. Seminaarin järjesti Suomen ja Venäjän välisen tiede- ja teknologiakomission yhteiskuntatieteellinen työryhmä. Hill tunnetaan keskustelua herättäneen The Siberian Curse -kirjan toisena kirjoittajana.

Venäjän vienti pohjautuu erittäin paljon öljyyn ja muihin luonnonvaroihin. Venäjän viime vuosien talouskasvusta onkin kiittäminen etenkin kalliin öljyn buumia ja ruplan devalvoitumista vuoden 1998 kriisin myötä.

Hillin mukaan Venäjä on vastannut 46 prosentista siitä öljystä, joka on tarvittu maailman öljynkulutuksen kasvuun vuosina 1998–2003. Maan öljyn tuotannon kääntymisellä laskuun olisikin Venäjän itsensä lisäksi vaikutuksia ympäri maailmaa.

Vienti kasvoivoittoja maksimoidessa

Venäjän öljyviennin kovasta kasvusta on kiittäminen etenkin yksityisiä öljy-yhtiöitä, sillä Jukos ja muut yksityiset öljyfirmat ovat kasvattaneet rajusti tuotantoaan viime vuosina. Vuonna 2003 niiden tuotanto oli jopa 140 prosenttia suurempi verrattuna vuoteen 1998. Valtion öljy-yhtiöiden tuotannonkasvu on ollut tähän verrattuna hillitympää, vain 30 prosenttia.

– Jukosilla kyse on ollut vanhojen öljykenttien öljystä, uusilta kentiltä öljystä oli vuonna 2000 peräisin vain 0,3 prosenttia. Yksityiset yhtiöt ovat pyrkineet maksimoimaan tuottojaan, Hill sanoo.

Toisaalta valtion hallinnoimat yhtiöt, kuten Lukoil ovat panostaneet enemmän öljyn etsintään, mutta ovat toiminnassaan tehottomampia kuin yksityiset yhtiöt.

Vakausrahasto voiolla huono turvatyyny

Venäjä perusti vakausrahaston pari vuotta sitten kerätäkseen osan öljyviennin tuloista säästöön pahan päivän varalle. Sääntöjen mukaan varoja ei voi käyttää, ennen kuin ne ylittävät 500 miljardin ruplan eli runsaan 14 miljardin euron rajan. Tätä rajaa ollaan ylittämässä jo tänä vuonna.

Fiona Hillin mukaan vakausrahasto saattaakin olla kuten autojen turvatyyny. Riskinä on, että se laukeaa vahingossa etukäteen ja seuraukset voivat olla ikävät.

Rahaston öljyrahoille olisi monta ottajaa, ja Venäjän hallituksen onkin vaikea estää kulujen nousua ja julkisen talouden pöhöttymistä. Hillin mukaan Venäjän budjetin menot tulevat kasvamaan 14 prosentilla vuonna 2005.

– Venäjällä on luvassa kaoottinen aika, Hill sanoo.

Hill sanoo, että Venäjällä on vaikeita aikoja edessä. On pelko siitä, että maassa joudutaan turvautumaan kaikenlaisiin konsteihin öljyntuotannon maksimoimiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    2. 2

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    3. 3

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    7. 7

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    8. 8

      Yhdysvaltain keskuspankin ei uskota nostavan ohjauskorkoaan

    9. 9

      Yleensä bensa kallistuu kesäksi – tänä vuonna ei

    10. 10

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    3. 3

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    10. 10

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää