Varsovan pörssin myötätuuli avaatietä yhteistyölle OMX-yhteistyölle

Julkaistu:

Suurten valtiollisten liikelaitosten ja myös yksityisten yritysten vilkas listautuminen Varsovan pörssiin on nostamassa sen itäisen Keski-Euroopan johtavaksi pörssiksi ja kiinnostavaksi yhteistyökumppaniksi myös OMX-yhtiölle.

Puolan suurimman pankin PKO BP:n, johtavan oppikirjakustantamon WSiP:n ja monien muiden yksityistämisprosessiin tulevien valtionyritysten listautuminen syksyn aikana Varsovan pörssiin (GPW) on aurannut tietä myös ulkomaisen pääoman tulolle osakeapajille.

Pörssin arvokovassa nousussa

GPW:n pörssiarvo on kasvanut tänä vuonna jo 20 prosenttia, ja sen ennustetaan kohoavan vuoden loppuun mennessä 44 miljardiin euroon.

Suotuisa kehitys on omiaan nopeuttamaan Varsovan pörssin yksityistämistä ja parantamaan sen mahdollisuuksia tiivistää yhteistyötä pohjoismaisen OMX-pörssiyhtiön kanssa.

OMX ilmoitti aiemmin kuluvana vuonna olevansa kiinnostunut keskustelemaan Varsovan pörssin tulevaisuudennäkymistä.

Pörssin WIG-indeksi luisui varsin jyrkkää alamäkeä vuoden 2003 ensimmäisellä puoliskolla, mutta kaupankäynti alkoi loppuvuonna kääntyä nopeasti kohti valoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    3. 3

      Pankkiautomaatti täyttää jo 50 vuotta – juhlan kunniaksi kultainen automaatti

    4. 4

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    5. 5

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    8. 8

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    9. 9

      ”Kun ajatellaan tavallista palkansaajaa, talouskasvu ei ole vielä juuri näkynyt arjessa”

    10. 10

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää