Kiina-ilmiö koettelee myös Latinalaista Amerikkaa

Julkaistu:

Latinalaisen Amerikan taloudet ovat hitaasti toipumassa kolmen vuoden takaisesta syvästä sukelluksestaan. Elpyminen näkyy myös maanosan maiden pörsseissä. Tuottoprosentit ovat olleet tänä vuonna hyviä muihin kehittyviin talouksiin verrattuna. Vertailussa tosin pitää ottaa huomioon matala lähtötaso, josta Latinalaisen Amerikan pörssit ovat ponnistaneet.

Monille sijoittajille viime kuukausien kurssikehitys onkin ollut pettymys. Hitainta nousu on ollut maanosan suurimmissa talouksissa, erityisesti Brasiliassa.

Odottava tunnelma talouden suunnasta näkyy myös investointivirroissa. YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctadin mukaan suorat sijoitukset Latinalaiseen Amerikkaan laskivat viime vuonna neljättä vuotta peräkkäin. Edellisen kerran uusien investointien määrä oli yhtä alhaisella tasolla vuonna 1996.

Investointilaman suurimmat kärsijät ovat alueelliset talousmahdit Argentiina, Brasilia ja Meksiko. Unctadin mukaan erityisesti Meksiko on kärsinyt tuotannon siirtymisestä halvemman kustannustason perässä Kiinaan ja muihin Aasian maihin. Maassa ollaan nyt huolissaan, onko maquiladora eli halvan työvoiman kokoonpanoteollisuus tulossa tiensä päähän.

Eniten tuotantoa ovat siirtäneet Kaukoitään tekstiili- ja vaatetusteollisuus, mutta myös elektroniikkateollisuus seuraa hyvää vauhtia perässä. Meksikon hallitus yrittää puolestaan jarruttaa kehitystä veronalennuksilla ja purkamalla yritystoimintaa rajoittavaa byrokratiaa.

Kiintoisaa Unctadin selvityksessä on se, että kymmenesosa Meksikosta lähteneistä yrityksistä on siirtänyt tuotannon naapurimaihin. Meksiko on hyötynyt maantieteellisestä sijainnistaan Yhdysvaltain naapurissa ja vapaakauppa-alue Naftasta. Nyt yritykset ilmeisesti valmistautuvat siihen, että vapaakauppa laajenee lähivuosina yli koko maanosan.

Maailmantalouden elpymisen myötä Latinalaisen Amerikankin näkymät ovat paranemassa.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF nosti tällä viikolla ennustettaan kuluvan vuoden talouskasvusta 3,9 prosentista 4,6 prosenttiin.

Suurimman korotuksen IMF teki Argentiinalle, jonka talouskasvun ekonomistit arvioivat nousevan tänä vuonna 7 prosenttiin. Brasilian kasvuennuste on 4 prosenttia.

Latinalaisen Amerikan toipumista varjostaa kuitenkin sama uhka kuin muitakin maanosia eli öljyn hinta. Meksikoa, Venezuelaa ja paria muuta öljyntuottajaa lukuunottamatta maanosan taloudet ovat hyvin riippuvaisia tuontienergiasta.

Toinen uhka maanosan talouksille tulee yhteiskunnallisesta kuohunnasta. Talouskasvu ei ole tuonut odotetulla tavalla työpaikkoja. Latinalaisen Amerikan kehityspankki IADB varoitti keskiviikkona, että YK:n tavoite köyhyyden puolittamisesta vuoteen 2015 mennessä uhkaa jäädä toteutumatta useimmissa maanosan maissa.

Pankin arvion mukaan 44 prosenttia Latinalaisen Amerikan väestöstä elää virallisen köyhyysrajan alapuolella. Epävakaista oloista kertoo jotakin se, että viime vuosien aikana barrikadeille nousseet kansalaiset ovat kaataneet vallanpitäjät Argentiinassa, Boliviassa, Ecuadorissa ja Perussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    5. 5

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    6. 6

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    7. 7

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    8. 8

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    9. 9

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    10. 10

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    8. 8

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää