SOK myy Baltianmaatalouskaupat

Julkaistu:

Suomen Osuuskauppojen Keskusosuuskunta SOK luopuu maatalouskaupasta Baltiassa. Yhtymä myy Virossa ja Latviassa maatalouskauppaa harjoittavien Agribaltin ja Agribalt Latvian kaikki osakkeet virolaiselle kaupan alan yhtiölle Mecrolle. Esisopimuksen mukaan osakkeet siirtyvät Mecrolle marraskuun alussa.

Osapuolet eivät kerro kauppahintaa. SOK:n maatalouskaupan arvioitu liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa ja tulos on positiivinen tänä vuonna. Argribaltissa ja Agribalt Latviassa työskentelee noin 40 ihmistä.

SOK meni Baltian maatalouskauppaan 1990-luvun lopussa. Aluksi yhtymä oli osaomistajana Agribaltissa, mutta viime kesänä se osti Agribaltin kokonaan itselleen.

SOK:n kenttäryhmän johtajan Kalle Lähdesmäen mukaan yhtymä on kartoittanut erilaisia vaihtoehtoja Agribaltille.

– Bisnes on hyvä, mutta totesimme, että Mecro on Viron puolella vahvempi maatalouskaupassa kuin me. Nyt Agribaltista tulee kohtuullisen vahva tekijä, Lähdesmäki perustelee.

Lähdesmäen mukaan S-ryhmä lähti aikoinaan Viron maatalouskauppaan, jotta se voisi selvittää EU:n vaikutuksia elintarviketeollisuuteen.

Lähdesmäen mukaan S-ryhmä keskittyy tulevaisuudessa Baltian liiketoimintansa marketkauppaan, hotellitoimintaan ja autokauppaan. SOK:n Baltian yhtiöiden myynnin arvo nousee noin 200 miljoonaan euroon tänä vuonna. Yhtiöissä työskentelee tuhatkunta ihmistä. Kaikkien yhtiöiden liiketoiminta on kannattavaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    7. 7

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    8. 8

      Seppälää haetaan konkurssiin

    9. 9

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    10. 10

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seppälää haetaan konkurssiin

    2. 2

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    8. 8

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    9. 9

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää