Kaupaksi käyvät keskihintaisetdigisovittimet

Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n kokoamien tilastojen perusteella jälleenmyyjille toimitettiin elokuussa 38 445 digisovitinta. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan Suomessa oli elokuussa käytössä 360 000 digisovitinta. Tilastokeskuksen laskelmien perusteella digisovitin tai digi-tv on nyt reilulla 15 prosentilla kotitalouksista.

Ennusteiden mukaan jälleenmyyjille toimitettaisiin tänä vuonna yhteensä jopa puoli miljoonaa laitetta. Elektroniikan Tukkukauppiaitten toimitusjohtaja Pentti Karhu pitää ennustetta realistisena. – Kyllä se on täysin mahdollinen. Elokuu näytti jo todella hyvältä, Karhu sanoo.

Suomalaisten laitekauppiaiden mukaan koteihin myydään vajaa 200 euroa maksavia laitteita. Onoff Vantaanportin viihde-elektroniikan tuotepäällikön Matti Salosen mukaan heillä myydään eniten salauksen purkukortinlukijalla varustettuja, hinnaltaan 170–180 euroa maksavia malleja.

– Halpojakin myydään, mutta olemme itse pyrkineet keskittymään 150–200 euron väliin, Mustan Pörssin Tampereen Koskikeskuksen kauppias Jouni Kuivaniemi lisää.

Myös edullisimmatkin mallit käyvät kaupaksi. – Suosituin malli on noin sadan euron hintainen, Joensuun Gigantin osastopäällikkö Jukka Purmonen laskeskelee.

Kaupoissa haahuileemonenlaista ostajaa

Vaikka digitelevisiotekniikkaa varten on olemassa oma internet-sivusto ja puhelinpalvelu, on suomalaisten digitelevisiotietämyksessä vielä puutteita.

Onoffin Matti Salosen mukaan liikkeellä on monenlaista kuluttajaa. Jotkut tietävät tarkalleen, mitä haluavat, toiset taas eivät tiedä edes perusasioita. – Jotkut eivät tiedä, mihin digiboksia tarvitaan, Salonen sanoo.

Digivastaanotinten lisäksi myynnissä on myös televisioita, joissa digiominaisuudet ovat valmiina. Näiden laitteiden kauppa ei ainakaan vielä ole kovin vilkasta. Matti Salosen mukaan joitakin on jo myyty. Mustan Pörssin Jouni Kuivaniemi kertoo, että digitelevisioita myydään kaiken aikaa, mutta isoista myyntimääristä ei hänkään puhu.

Hylly täynnäuusia merkkejä

Digivastaanotinten myötä kauppoihin on tullut monia aikaisemmin vieraita merkkiä. Sonyn, Philipsin ja Panasonicin rinnalla voi nähdä niin Medionia, DigitalAllWorldia kuin Humaxia. Vantaanportin Onoffin Matti Salonen tietää, mistä moinen johtuu.

– Nämä isot vanhat valtamerkit eivät ole perinteisesti olleet viritinmarkkinoilla. Niin sanotut uudet merkit ovat valmistaneet virittimiä satelliittipuolelle jo pitkään. Heillä digitaalinen viritintekniikka on hyvin hallussa, Salonen selvittää.

Vaikka myynnissä on paljon uusia merkkejä, eivät kuluttajat osta pelkästään vanhoja tunnettuja merkkejä. – Digitaalimaailmassa brändi ei ole niin oleellinen kuin esimerkiksi televisioissa, Tampereen Mustan Pörssin Jouni Kuivaniemi tietää.

– Aina löytyy merkkiuskollisia, mutta pääosin ne mielletään hyviksi laitteiksi, Joensuun Gigantin Jukka Purmonen lisää.

Laitekauppiaateivät usko mhp:hen

Kaikki laitekauppiaat ovat yhtä mieltä siitä, että mhp-laitteet eivät käy kaupaksi. Kauppiaat moittivat niin tekniikkaa kuin olematonta sisällöntarjontaakin.

– Mhp:n ongelma on se, että palvelutarjonta on kovin pientä. En ole kuullut, että kukaan olisi vielä päässyt myymään mhp-laitteita niin, että niiden myynti näkyisi jossain, tuotepäällikkö Matti Salonen selvittää.

Salonen kyselee myös mhp:n tarjoaman lisäarvon perään. – Mikä on se lisäarvo, joka mhp:llä saadaan, Salonen ihmettelee. Myös Mustan Pörssin kauppias epäilee, että mhp:n avulla saatavat palvelut eivät ole riittävän houkuttelevia.

– Huonot palvelut ja laitteiden huono saatavuus, Jukka Purmonen luettelee. Joensuun Gigantissa ei ole myynnissä yhtään mhp-ominaisuuksilla varustettua vastaanotinta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    6. 6

      Suomalaiset suivaantuivat uuden Kodin1:n hinnoista – ”Jos tilaat 20 eurolla, 59 euron toimituskulut ovat liikaa”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    9. 9

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    10. 10

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää