Vain muutaman prosentin vaihdon tähden

SanomaWSOY:n suurin omistaja Aatos Erkko sanoi hiljattain lehtihaastattelussa, että yhtiön poistuminen pörssistä on periaatteessa mahdollista, koska osakkeen vaihto on edelleen hyvin pientä.

Euroissa laskien SanomaWSOY:n vaihto ei tosin Suomen mitassa ole kovin vähäistä, mutta osakemäärään tai markkina-arvoon suhteutettuna yhtiö todella kuuluu pörssin vähiten vaihdettujen osakkeiden joukkoon.

Vuoden alusta elokuun loppuun SanomaWSOY:n osakkeita oli vaihtunut yhteensä yli 250 miljoonan euron arvosta, mikä tarkoittaisi monelle pikkuyhtiölle jo ihan kelpo vaihtoa. Esimerkiksi saman toimialan Talentumin vaihtoon verrattuna luku on melkein 17-kertainen eikä Alma Mediakaan pääse edes lähelle puolta SanomaWSOY:n osakkeiden vaihdosta.

Niin Alman kuin Talentuminkin omistajien likviditeettihuolia tosin keventää markkinatakaus, joka helpottaa kaupankäyntiä takaamalla säädyllisen osto- ja myyntinoteerausten eron.

SanomaWSOY:n elokuun lopun 2,3 miljardin euron markkina-arvosta alkuvuoden vaihto on vain reilut kymmenen prosenttia, kun monien runsaasti vaihdettujen yhtiöiden alkuvuoden vaihdot yltävät markkina-arvon tuntumaan tai sen ylikin.

Esimerkiksi Nokiaa vaihtui tammi–elokuussa melkein kaksi kertaa markkina-arvon verran, 84 miljardin euron arvosta.

Media-alaltakin tosin löytyy myös suhteellisesti SanomaWSOY:tä kaihdetumpi yhtiö. Keskisuomalaisen tammi-elokuun vaihto oli vain neljä prosenttia yhtiön elokuun lopun markkina-arvosta.

Pörssin varsinaista mutasarjaa vaihdolla mitaten ovat sellaiset yhtiöt, jotka ovat pieniä ja joiden osakkeista vain mitätön osa vaihtaa vuoden mittaan omistajaa.

Näillä eväillä syntyy hädin tuskin miljoonaan tai pariin miljoonaan euroon yltäviä vuosivaihtoja. Näillä yhtiöillä, jos kellä, on aihetta pohtia pörssiyhtiönä olemassaolon tarkoitusta.

Jos päälistalla noteerattavan osakkeen osakekannasta vain muutama prosentti vaihtuu vuodessa, ei julkinen noteeraus ja kaupankäyntimahdollisuus selvästikään ole kovin tarpeellinen suurelle osalle omistajajoukkoa.

Isommille uusille sijoituksille tällaiset yhtiöt ovat aivan mahdottomia kohteita, kun kansainvälisten suursijoittajien osakeostot käyvät hankaliksi jo monissa Helsingin pörssin vaihdetuimmissakin osakkeissa.

Pörssistatus ja siihen liittyvät velvoitteet eivät ole yhtiöille ilmaisia, eivätkä verotuksen vuoksi aina osakkaillekaan. Hyötypuolelle tulee tietysti mahdollinen imagon nousu asiakkaiden silmissä. Pakollinen raportoinnin tehostuminen saattaa myös tehostaa johtamista ja liiketoimintaa.

Pörssin kaihdetuimpien yhtiöiden joukossa korostuvat kiinteistösijoitusyhtiöt, perhe- tai sukuyhtiöt sekä ahvenanmaalaiset. Kaikissa oheisen taulukon yhtiöissä omistus on hyvin keskittynyttä. Paras keino vaihdon lisäämiseksi olisi siis päästää lisää osakkeita salkkujensa päällä istuvilta pääomistajilta vapaaseen kauppaan.

Keskittynytkään omistus ja valta eivät kaikissa tapauksissa tapa osakevaihtoa. Esimerkiksi Herlinien Koneen B-osakkeen vuosivaihto ylittää alkuvuoden lukujen perusteella markkina-arvon. Koneen äänivaltaosaketta ei ole edes listattu.

Myös monen ison valtionyhtiön osakkeen vaihto kiipeää sentään kymmeniin prosentteihin markkina-arvosta, vaikka yhtiöihin liittyvät poliittiset riskit ovat ilmeisiä.

Fortum oli tammi–elokuussa Helsingin viidenneksi vaihdetuin yhtiö euroissa laskien.

Vaikka pörssiyhtiönä olemiselle ei hirveästi perusteita löytyisikään, ei kerran pörssiin mennyttä yhtiötä kannata kevein perustein ottaa sieltä poiskaan. Pörssiyhtiötä listalta poistettaessa käy helposti niin, että lunastaja maksaa itsensä kipeäksi tai sitten moni sijoittaja tuntee itsensä huijatuksi. Pahimmassa tapauksessa molemmat toteutuvat.

Kerran osakemarkkinoille päästettyä yhtiötä on vaikea ottaa sieltä tyylikkäästi pois.

Taloussanomat kuuluu SanomaWSOY-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    6. 6

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    9. 9

      Juncker: Britannian pitää maksaa EU-erosta 58 miljardia euroa

    10. 10

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    4. 4

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. 6

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    7. 7

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    8. 8

      Juncker: Britannian pitää maksaa EU-erosta 58 miljardia euroa

    9. 9

      Ensimmäinen suomalainen peliyhtiö pörssissä takoi hurjat luvut

    10. 10

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    5. 5

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    6. 6

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    9. 9

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää