eQ Pankki ostaa Conventum Pankkiiriliikkeen Pohjolalta

Julkaistu:

Vakuutusyhtiö Pohjola myy Conventum Pankkiiriliikkeen eQ Pankille kahdella miljoonalla eurolla. Pohjola perustelee pankkiiriliikkeensä myyntiä halullaan keskittyä ydinliiketoimintoihinsa eli vahinkovakuutukseen ja varainhoitoon. Pohjola kirjaa kaupasta noin 0,7 miljoonan myyntitappion.
Conventum Pankkiiriliike on keskittynyt palvelemaan kotimaisia ja ulkomaisia instituutioasiakkaita. eQ Pankki on internetissä osakevälitystä harjoittavan eQ Onlinen tytäryhtiö.

eQ:n mukaan se pyrkii liiketoiminnan ostolla vahvistamaan palvelukykyään sekä monipuolistamaan välitystoiminnan asiakaskuntaansa.

eQ Pankilla ja Conventum Pankkiiriliikkeellä ei asiakaspalvelussa ole päällekkäisyyksiä. eQ Pankki uskoo, että toisiaan täydentävillä sijoituspalveluilla on myönteinen vaikutus pankin liiketoiminnan tuottoihin ja osakekohtaiseen tulokseen.

Omaksi siivukseen

eQ Pankin tarkoituksena on eriyttää ostettu välityspalvelu omaksi kokonaisuudeksi. Yksikkö tulee tarjoamaan yksilöllistä palvelua koti- ja ulkomaisille sijoittajille sekä ammattimaisille yksityissijoittajille.

Conventum Pankkiiriliike jatkaa välitystoimintaa omissa nimissään huomiseen asti, jonka jälkeen liiketoiminta ja henkilöstö siirtyvät eQ Pankille.

Peter Fagernäs myi perustamansa investointipankki Conventumin Pohjolalle reilut kolme vuotta sitten. Pankkiiriliikepalveluiden lisäksi yhtiö tarjoaa myös varainhoitopalveluita, jotka koostuvat sijoitusrahastoista ja omaisuudenhoitopalveluista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää