Nasdaq: Motorola vähentää 1 000 työpaikkaa

Julkaistu:

Osakkeet ponnahtivat rahtusen ylöspäin, sillä maanantaina teollisuusosakkeita kuvaava Dow Jones -indeksi vajosi alle 10 000 pisteen ensimmäistä kertaa elokuun 17. päivän jälkeen.
Sijoittajat pysyivät kuitenkin varpaillaan tiistaina, sillä Cypress Semiconductor varoitti puolijohdekysynnän heikkoudesta.

Cypress leikkasi kolmannen neljänneksen liikevaihto- ja tulosennustetta jo toisen kerran kuukauden sisään. Cypressin mielestä puolijohdekysyntä on odotettua heikompaa usealla markkinalla. Cypressin osake laski 3,3 prosenttia alimmalle tasolle 16 kuukauteen.

Intel laski Cypressin vanavedessä 1,2 prosenttia ja AMD 0,1. Intelin kurssia laskee myös se, että koteihin ja toimistoihin tarkoitettu WiMax-hanke lykkääntynee parilla vuodella eteenpäin.

Uusi 802.11n-piiri olisi mahdollistanut langattoman lähiverkon käyttöönoton tietokoneiden välillä ilman erillisiä tukiasemia.

Motorola leikkaa kustannuksia ja lisää tuottavuuttaa vähentämällä tuhat työpaikkaa. Väliaikaisesti yhtiölle aiheutuu 50 miljoonan dollarin lisäkustannukset.

Motorolan kurssi paransi 0,1 prosenttia ja Nokian 0,3.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    5. 5

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää