Onko Suomella malttia valvoa?

Työnantajan näkökulmasta työntekijän sähköpostit tulisi ehdottomasti voida tarkastaa. Palkka maksetaan työn tekemisestä, eikä työntekijälle myönnetty sähköposti ole muuta kuin työväline työasioiden hoitamiseksi. Työssä vaihdetut viestit kuuluvat työnantajan tietoon.

Nuo valtakunnan päälehden Vieraskynä-palstalla esitetyt ajatukset ovat modernille henkilöstöjohtamiselle askel oikeaan suuntaan, mutta riittämätön askel

Sähköpostin valvonnalla voi tietysti puuttua kirjoituksen laatineen oikeusoppineen esittämään epäkohtaan, että ihmiset voivat sähköpostilla hakea uutta työtä, sopia lomasuunnitelmista tai tehdä treffejä. Mutta pelkällä sähköpostin tarkkailulla valvontaan jää ammottavia aukkoja.

Historiasta voi kuitenkin ottaa oppia tässäkin asiassa. Jo 1970-luvulla Itä-Saksan johtavalla tietoyhteiskuntaorganisaatiolla Stasilla oli käytössään monipuolinen arsenaali kikkoja, jotka sopisivat mainiosti sovellettavaksi globalisoituvilla työpaikoilla.

Ensimmäiseksi työpaikoilla kannattaisi käydä avoin keskustelu siitä, mihin tarvitaan kirjesalaisuutta. Olenpa varma, että oikein asiaa mietittyään jokainen rehellinen ihminen on sitä mieltä, että ei mihinkään. Salaisia kirjeitä työntekijöille lähettelevät kuitenkin vain hämärät head hunterit ja avioliiton ulkopuolisia suhteita ehdottelevat ulkomaiset huorintekijät. Rehellinen pelaa avoimin kortein ja lähettää kirjeen avattuna. Ei se kirje sieltä kuoresta mihinkään tipu.

Puhelinkuuntelun kieltäminen on toinen suomalaisten työpaikkojen syöpä. Monta miljoonaluokan virhettä olisi jäänyt varmasti tekemättä, jos työnantajan edustaja olisi voinut kesken puhelun puuttua peliin ja oikaista tehdyt virheet. Puhelinkuuntelun sallimisesta pitäisi ensi kädessä polkaista niin sanottu Lex-Sonera.

Valvontaa ei tulisi rajata vain työpaikoille. Matkapuhelimien ja etäpäätteiden aikana työntekijät ovat riippumattomia ajasta ja paikasta. Niin pitäisi myös valvonnan olla. Onko oikein, että työntekijä voi sotkea yrityksen asioita kotona tavalla, joka olisi töissä kiellettyä? Päivänselvää on, että ei. Siksi olisi työntekijän itsensäkin etu, ettei työnantajan valvontavelvollisuutta rajata työpaikalle. Niin, velvollisuutta todellakin. Valvonnan laiminlyöminen on tutkimusten mukaan yksi yleisimpiä pikkupäälliköiden virheistä. Tästä ei toki pidä syyllistää yksin päälliköitä, sillä moni yritys ei ole antanut siihen oikeita työkaluja.

Koska lainsäädäntö törkeästi estää työnantajaa ohjaamasta työntekijöitä, ei kannata ihmetellä investointien valumista maihin, joissa johtamista ei rajoiteta vanhan Euroopan pysähtyneillä keinoilla. Vertailukohtamme ei ole Eurooppa vaan koko maailma.

Leikkisästi Stasi-kauden pitkäaikaista valtiopäämiestämme siteeratakseni kysynkin: onko Suomella malttia valvoa?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    4. 4

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    5. 5

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      EK: Nollatuntisopimukset tärkeitä, rajoitukset vähentävät työpaikkojen syntyä

    8. 8

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    7. 7

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    8. 8

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää