Yrittäjäbuumi kuplii pinnan alla

Julkaistu:

Terho Puustinen haluaa sanoa, että yrittäjyys on myös hauskaa ja palkitsevaa

Yrittäjäksi, minäkö? Sehän tietää hirveää paperisotaa, sitten saa raataa niska limassa ja toimeen tulee hädin tuskin.

Yrittäjyyteen liittyvät myytit estävät ihmisiä ryhtymästä yrittäjäksi, vaikka usein yrittäjän arki on pelonsekaisia puheita palkitsevampaa ja hauskempaa. Näin ainakin uskoo Terho Puustinen, jonka kirja Avain omaan yritykseen julkaistiin eilen tiistaina.

– Byrokratia ei ole lainkaan sitä luokkaa kuin usein ajatellaan, ja joutuuhan palkansaajakin tekemään paperitöitä. Yhä useampi yrittäjä on myös ymmärtänyt, että yrittäjänä voi itse säädellä vapaa-aikaansa, Puustinen sanoo.

Yrittäjyyteen on myös työntöä

Riskitkään eivät hänen mielestään ole niin suuria kuin monet uskovat.

– Ei jokaisen aloittelevan yrittäjän tarvitse ottaa miljoonan euron lainaa. Nykyään on yhä enemmän sellaisia yrityksiä, joihin liittyy hyvin pieniä riskejä, ja riskeihin voi itse vaikuttaa aika paljon.

Yrittäjä ei tarvitse edes mullistavaa liikeideaa. Riittää, että se toimii.

– Vaikkapa parturi-kampaamo tai autokorjaamo ei ole kovin omaperäinen idea, silti molempia on paljon.

Puustinen uskoo, että yrittäjiä nähdään tulevaisuudessa entistä enemmän.

– Suomessa kuplii pinnan alla nuorten ihmisten yrittäjäbuumi. Tutkimuksetkin viittaavat siihen, että nuorten asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat selvästi myönteisemmät kuin suurilla ikäluokilla.

– Nyt on positiivinen vire. Niin sanotusti retoriikka on muuttumassa motoriikaksi eli sanat teoiksi, vahvistaa julkistamistilaisuudessa puhunut Suomen Jobs and Society ry:n toimitusjohtaja Tuomo Haavisto.

Puustisen mukaan yrittäjyyteen on myös työntöä.

– Mitä harvemmalla ihmisellä on kivaa töissä, sitä useampi alkaa harkita oman firman perustamista.

Innostus yrittäjyyteen on tarttunut taloustoimittajana työskentelevään Puustiseen maakuntien yrittäjistä.

– Tuntuu, että he ovat paljon onnellisempia kuin yritysjohtajat Helsingissä.

Yrittäjyys sopii Puustisen mielestä yllättävän monenlaisille ihmisille. Hän kaipaakin ”tavallisten” yrittäjien ääntä kuuluville paakkasten ja piippojen rinnalle.

– Eivät yrittäjät ole mitään yli-ihmisiä. Jos useammat yrittäjät kertoisivat menestyksestään, se kannustaisi monia yrittäjäksi. Kannustusta kaivataan enemmän kuin tietoa, sitä on jo hyvin tarjolla.

Terho Puustinen: Avain omaan yritykseen, Avain 2004. ISBN 952-5524-07-8

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    11. Näytä lisää

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää