Tavarataloketju KarstadtQuellenin saneeraus kovenee

Julkaistu:

Tavaratalot laitetaan myyntiin ja tuhansia työntekijöitä joutuu kortistoon

Euroopan suurin tavaratalo- ja postimyyntikonserni KarstadtQuelle vaihtaa saneerauksessaan isommalle vaihteelle.

Lähes puolet 181 tavaratalosta ulkoistetaan ja yritetään myydä kolmen vuoden kuluessa, ilmoitti konsernijohtaja Christoph Achenbach eilen. Muutkin kiinteistöt saatetaan panna myyntiin.

Hallintoneuvoston päätöksen mukaan omistajat saavat tulla pari vuotta toimeen ilman osinkoja. Johdon palkkoja leikataan ja työntekijöiden lomia sekä sosiaalietuuksia vähennetään.

– Kyse on eloonjäämisestä, luonnehti hallintoneuvoston puheenjohtaja Thomas Middelhoff.

Tavarataloista katoaa lehtitietojen mukaan vähintään 6 000 ja postimyynnistä 2 500 työpaikkaa. Konserni työllisti viime vuoden lopussa runsaat 100 000 ihmistä. Henkilökunnalle tilanteesta tiedotetaan vasta tänään.

Pääomistajatkiristivät otetta

KarstadtQuellellä on ollut ongelmia kannattavuudessaan jo pitkään. Edellinen johtaja Wolfgang Urban siivosi konsernista lähes kymmenentuhatta työpaikkaa, mutta päästi sen samaan aikaan rönsyilemään moneen suuntaan.

Pääomistajat, Schickedanz-suvun säätiö, vakuutusyhtiö Allianz ja Dresdner Bank, kiristivät ohjaksia tuomalla hallintoneuvostoon aiemmin mediakonserni Bertelsmannia johtaneen Thomas Middelhoffin. Urban vaihdettiin Achenbachiin kesäkuussa.

Paine velkojapankkienkin suunnalta on kasvanut tuloksen kutistuessa. Tänä vuonna konsernin odotetaan tekevän noin 15 miljardin euron liikevaihdolla 1,4 miljardin euron tappion. Pörssiarvosta on sulanut tämän vuoden kuluessa pois lähes kolmannes.

Suurimmat omistajat ovat nyt suostuneet yhtiön pääoman korottamiseen 500 miljoonalla eurolla.

Alaa painaaylikapasiteetti

Konsernin viime vuoden 15 miljardin euron liikevaihdosta seitsemän tuli tavarataloista ja kahdeksan postimyynnistä.

Tulevaisuudessa tavaratalomyynnin ydinosan liikevaihto on enää 4,5 miljardia. Myyntiin menevät ainakin vaatteita myyvät SinnLeffers ja Wehmeyer, urheiluliikeketjut Runners Point ja Golf House.

Ruokaosastoissa osakkaana on ensi vuoden alusta lähtien Rewe-konserni, jonka avulla Karstadt saa lisää ostovoimaa. Osuus Saksan Starbucks-kahviloista myydään.

Postimyynnissä konserni pyrkii voimistumaan ulkomailla, internet-kaupassa ja erikoisaloilla, joihin kuuluu esimerkiksi ekologisesti tuotettuja vaatteita myyvä Hess Natur. Postimyynnin suurin yhtiö Quelle on laajentunut tänä vuonna Venäjälle ja Italiaan.

Puolikkaasta matkanjärjestäjä Thomas Cookissa ja osakkuudesta urheilukanava DSF:ssä konserni ei luovu.

Kannattamattomille tavarataloille ei ole helppoa löytää ostajia, sillä alalla on runsaasti ylikapasiteettia.

Koko Saksan vähittäiskaupalla on edessään selvä myymäläverkoston karsinta, arvioi Metro-konsernin johtaja Hans-Joachim Körber tällä viikolla uutistoimisto Dow Jonesille.

Myyntipinta-alaa on tuplaten enemmän kuin vertailumaissa, ja konkurssiin tulee menemään sekä pieniä perheyrityksiä että suurempiakin vähittäiskauppiaita, visioi Körber.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Lännen Media: Posti on kiinnostunut saattohoidon järjestämisestä Turussa

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    8. 8

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää