Komissio kielsi turhaan Worldcomin ja Sprintin fuusion

Julkaistu:

Microsoft vaatii tuomioistuintakumoamaan Media Player -päätöksen

Euroopan komissio hävisi eilen EY-tuomioistuimessa jutun Worldcomista nimensä MCI:ksi muuttanutta amerikkalaisyhtiötä vastaan.

Luxemburgilaistuomareiden mielestä EU:n kilpailuviranomainen oli kieltänyt turhaan amerikkalaisten it-yhtiöiden Worldcomin ja Sprintin fuusion vuonna 2000.

Vaikka yhtiöt olivat ehtineet ilmoittaa komissiolle jo fuusiosuunnitelmiensa perumisesta, silti kilpailukomissaari Mario Monti kielsi yhdistymisen EU:n kilpailulakien vastaisena.

Yhdysvaltain kilpailuvirasto oli tuominnut fuusion jo aikaisemmin.

Tuomioistuimen päätös on kiusallinen Montille, joka palvelee viimeisiä viikkoja virassaan. Se osoittaa, että kilpailupääosaston viranomaiset eivät tee työtään huolellisesti.

Montin puhemies Emilia Torres puolusteli eilen monisanaisesti komission toimintaa. Yritysfuusiolainsäädäntö on EU:ssa Torresin mukaan vielä uutta.

Hänen mielestään on tärkeää, että komissio saa tuomioistuimelta vastauksia, millaista tekniikkaa sen soveltamisessa noudatetaan.

Microsoft loppuviikostakomissiota vastaan

EY-tuomioistuin käsittelee tämän viikon torstaina, perjantaina ja mahdollisesti myös lauantaina Microsoftin ja komission välistä kiistaa.

Microsoft on haastanut komission oikeuteen viime maaliskuisesta tuomioista, jossa komissio määräsi Microsoftin maksettavaksi 497 miljoonan euron sakot määräävän markkina-asemansa väärinkäytöstä ohjelmistoliiketoiminnassa.

Komissio kielsi tämän lisäksi Microsoftia myymästä Windows-käyttöjärjestelmänsä yhteydessä Media Player -ohjelmistoa, koska tämä rajoittaa liikkuvaa kuvaa pyörittävien ohjelmistojen tarjoajien pääsyä markkinoille. Komissio määräsi Microsoftin paljastamaan myös tiettyjä käyttöjärjestelmäkoodejaan sovellusohjelmistojen valmistajille.

Microsoft pyytää tuomioistuimelta lupaa olla täyttämättä komission vaatimuksia, kunnes tuomioistuin tekee lopullisen päätöksensä riidassa kolmen vuoden kuluttua.

Microsoft yrittää osoittaa, että komission väittämät media-ohjelmistomarkkinoiden kilpailutilanteesta ovat väärät.

Yhtiö aikoo myös todistaa, että se menettäisi patentti-, tekijänoikeus- ja merkkisuojansa avaamalla ohjelmistoprotokollansa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Onko sinulla asuntovelkaa? Näin korkojen nousu iskee

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää